Kunnanvaltuusto, kokous 10.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Konsernirakenteen kehittäminen osana strategiatyötä/Padasjoen Jätevesi Oy:n perustaminen

PADDno-2023-182

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi
Jyri Mäntylä, jyri.mantyla@padasjoki.fi

Kuvaus

Yhtenä v. 2024 talousarvion kärkihankkeena on kuntakonsernin omistajaohjauksen vaatimien toimenpiteiden määrittely. Asiaa koskevat lopulliset linjaukset valmistuvat osana strategiatyötä, mutta kunnanhallituksen tulisi osana valmistelua ohjeistaa kuntakonsernin kehittämisen peruslinjauksia. Valtuusto on kunnanhallituksen esityksen pohjalta 26.2. linjannut kaukolämmön taseyksikköön liittyvän toiminnan kehittämistä, mutta vastaavat linjaukset tulisi tehdä myös jätevesihuollon ja laajakaistapalveluiden osalta. Myös ne toimivat taseyksikköinä osana kunnan omaa toimintaa. 

Jätevesihuollon osalta olisi päätettävä, että taseyksikkö puretaan ja omaisuus siirretään perustettavalle yhtiölle.  Lisäksi tulisi selvittää, onko perusteltua yhdistää samaan yhtiöön kuntaenemmistöisen Padasjoen Vesihuolto Oy:n toiminta.Valmistelun tässä vaiheessa ei ole mahdollista ottaa kantaa yhtiön jätevesihuoltopalvelujen tarjonnan aloittamisajankohtaan.

Laajakaistayhtiön osalta olisi päätettävä, että taseyksikkö puretaan ja omaisuus siirretään perustettavalle yhtiölle.

Asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöiden osalta linjaukset valmistellaan omana kokonaisuutenaan.

 

Ehdotus

Esittelijä

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus antaa selostetekstin mukaisen valmistelulinjauksen konsernin kehittämiseen.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Valmistelija

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kuvaus

Jätevesihuollon osalta yhtiöittämisen yksityiskohtia ei ole vielä valmisteltu, mutta valtuuston olisi syytä ennen kesätaukoa tehdä periaatepäätös kunnan kokonaan omistaman Padasjoen Jätevesi Oy:n perustamisesta osaksi kuntakonsernia ja samassa yhteydessä tehdä päätös siitä, että tavoitteena on jätevesihuollon taseyksikön purkaminen ja toiminnan yhtiöittäminen 1.1.2025 alkaen. Asian jatkovalmistelua varten hankitaan toimialan asiantuntija-apua.

Yhtiöjärjestys ja yhtiöittämiseen liittyvät omaisuuden siirtoon liittyvät päätökset sekä taseyksikön lakkauttaminen valmistellaan periaatepäätöksen tekemisen jälkeen, ja niiltä osin asia ratkaistaan lopullisesti valtuuston erillisillä päätöksillä.  Pitkän aikavälin tavoitteena on yksi yhteinen yhtiö, joka vastaa jäteveden käsittelystä ja puhtaan veden toimittamisesta. 

Ehdotus

Esittelijä

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se tekisi asiaselosteen mukaisesti päätöksen perustaa Padasjoen Jätevesi Oy -niminen osakeyhtiö osaksi kuntakonsernia ja valtuuttaa kunnanhallituksen hankkimaan jatkovalmistelun edellyttämää asiantuntija-apua ja suorittamaan yhtiön perustamiseen ja toiminnan käynnistämiseen liittyvät valmistelevat toimenpiteet.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kuvaus

_

Ehdotus

Kunnanvaltuusto päättää perustaa Padasjoen Jätevesi Oy -​nimisen kunnan kokonaan omistaman osakeyhtiön osaksi kuntakonsernia ja valtuuttaa kunnanhallituksen hankkimaan jatkovalmistelun edellyttämää asiantuntija-​apua ja suorittamaan yhtiön perustamiseen ja toiminnan käynnistämiseen liittyvät valmistelevat toimenpiteet.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

 

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.
     

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

 

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna
Käyntiosoite: Hämeenlinnan oikeustalo, Arvi Kariston katu 5, Hallinto-oikeuden istuntosali on oikeustalon pohjakerroksessa ja asiakaspalvelu 1. kerroksessa., Hämeenlinna
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi   Sähköpostia lähetettäessä (at)-merkintä korvataan @-merkillä.
Faksinumero: 029 56 42269
Puhelinnumero: 029 56 42210 (asiakaspalvelu), tietoliikennekatkon sattuessa 050 407 3429 (lisämaksuton)
Puhelinvaihde: 029 56 42200

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

1.       päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)

2.       miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)

3.       vaatimusten perustelut

4.       mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

 

Valitukseen on liitettävä:

1.       valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen

2.       selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta

3.       asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy Tuomioistuinlaitoksen sivustolta

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Padasjoen kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: PL 35, 17501 Padasjoki
Käyntiosoite: Kelloalmentie 20, Padasjoki
Sähköpostiosoite: kirjaamo@padasjoki.fi
Faksinumero: 03-551 3345
Puhelinnumero: +358 44 595 9902                        

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.