Kunnanvaltuusto, kokous 10.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 35 Padasjoki 2035 strategiaprosessi

PADDno-2023-182

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kuvaus

Kuntalain 37 §.n mukaan "Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon:

1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen;

2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet;

4) omistajapolitiikka;

5) henkilöstöpolitiikka;

6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet;

7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.

Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta.

Kuntastrategian ottamisesta huomioon kunnan talousarvion ja -suunnitelman laatimisessa säädetään 110 §:ssä. Kuntastrategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikaudessa.”

 

Kunnan ja sen toimintaympäristön arviointiin ja kehityksen ohjaukseen on laadittava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkänaikavälin tavoitteista. Strategia on johtamisen väline.

 

Kuntastrategia perustuu arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Tällöin on määriteltävä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta. Kuntastrategian ottamisesta huomioon kunnan talousarvion ja -suunnitelman laatimisessa säädetään kuntalain 110 §.ssä.

 

Onnistuakseen kuntastrategiaprosessin tulee olla kuntalaisia osallistava. Sen tulee huomioida tapahtunut kehitys, nykytila ja arvioita tulevasta kehityksestä. Näkemyksellisen strategisen johtamisen ytimessä on valintojen tekeminen, koska ilman valintoja ja priorisointeja ei ole strategiaa. Luovuuden mahdollistaminen on valmistelun ydintä. Hyvä kuntastrategia antaa suunnan, mutta jättää riittävästi liikkumavaraa toimialoille ja henkilötasonkin tulkinnoille, ohjelmatyölle ja toimeenpanon keinovalikoiman aikaansaamiseen. Strategiset tavoitteet tulee olla mitattavia, mutta mittareissa ei saa keskittyä vain numeroihin sillä laadullinen arviointi on monesti avain merkitykselliseen arviointiin.

 

Tavoitteena on tiivis johtamisen välineenä toimiva asiakirja, joka sisältää vastaukset kysymyksiin Miksi Padasjoki on olemassa? Mikä tai mitä Padasjoki on vuonna 2035?

 

Kuntastrategian rakentuu toiminta-ajatuksesta, visiosta, arvoista ja toiminnan keskeisistä painopisteistä. Valittujen painopisteiden keinot valmistellaan kevään 2024 aikana.Tavoitteena on, että ne hyväksytään kunnanvaltuustossa kuntastrategian päättämisen yhteydessä.

 

Strategiassa ei listata kunnan hankkeita eikä käytännön toimenpiteitä, vaan ne tulevat esiin kuntastrategian toimeenpanon keinoissa, vuosisuunnittelussa ja lisäksi laajassa hyvinvointisuunnitelmassa.

 

Strategian on tarkoitus tukea kunnan kehittämistä ja päätösvalmistelua kaikissa toiminnoissa. Kuntastrategia ei poissulje mahdollisia uusia hankkeilta tai kuntalaisten aloitteilta, muistaen kuntastrategiassa määritellyt pitkän aikavälin tavoitteet. Tarpeen vaatiessa kunnan tulee ryhtyä kehitystoimenpiteisiin ilman erillistä strategista tarkastelua.

 

Padasjoen kunnan strategia on pohjimmiltaan vuodelta 2011. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kuntastrategian päivityksen kokouksessaan 12.2.1018. Strategian päivittäminen on käynnistetty uuden valtuustokauden alkamisvuonna 2021. Strategia tulisi laatia valtuustokauden alkaessa, mutta koska on kyse pidemmän aikavälin suunnittelusta, on perusteltavissa prosessin käynnistäminen, perusteisiin menevä valmistelu ja päätöksenteko valtuustokauden puolivälissä.

 

Työskentelyn tulee perustua laadukkaalle ja laajapohjaiselle valmistelulle, osallistavalle työtavalle ja sitoutuneelle päätöksenteolle. Valmistelun ja päätöksenteon aikataulu mahdollistaa kuntastrategian täysimääräisen toimeenpanon vuoden 2025 talousarviossa, kuitenkin niin, että vuoden 2024 talousarviossa varaudutaan kehittämishankkeiden käynnistämiseen myös rahoituksen osalta.

 

Strategian sisältötavoite

 

· Ilmaisee kunnan pitkän aikavälin tavoitteet (2035).

· Strategiassa keskitytään asioihin, joihin halutaan strategista muutosta, jolloin se toimii kunnan operatiivista johtamista ohjaavana asiakirjana.

· Strategia ottaa huomioon kunnan toimialan ja rajoitteet, KuntaL 37 §:n vaatimukset sekä hyvinvointialueiden vaikutukset kunnan rooliin, toimintaan ja talouteen.

· Strategia keskittyy kokonaisuuden näkökulmasta olennaisimpiin kysymyksiin, joita ovat erityisesti:

* Kunnan elinvoiman lisääminen

* Kuntalaisten hyvinvoinnin lisääminen

* Kuntatalouden vakaus

· Strategia-asiakirja on kiteytetty, strategiseen tasoon keskittyvä, visuaalinen ja informatiivinen. Strategisten tavoitteiden pohjalta laaditaan erilliset toimenpideohjelmat valtuustokaudeksi. Ne sisältävät yksityiskohtaisemman tavoitteet, mittarit ja resurssoinnin.

 

2. Ohjausryhmä                                                                                                                                             

· Ohjausryhmän jäsenten tehtävänä on pitää yhteyttä, käydä vuorovaikutusta ja informoida omaa ryhmäänsä aktiivisesti ja tuottaa taustaryhmänsä näkemyksiä osaksi strategiatyön valmistelua

· Ohjausryhmä koordinoi kuntastrategian valmistelua, määrittelee valmisteluun liittyvät tarvittavat toimenpiteet, huolehtii strategiaan liittyvästä osallistamisesta ja valtuuston kanssa käytävästä riittävästä vuorovaikutuksesta sekä tekee esityksen valtuustolle päätettäväksi 

· kunnan johtoryhmän jäsenillä on osallistumisvelvoite ja puheoikeus ohjausryhmän kokouksissa

· Johtoryhmän jäsenet valmistelevat ja tekevät esityksiä ohjausryhmän käsittelyn pohjaksi

· valmistelusta vastaa vt. kunnanjohtaja

 

 

 3. Prosessi

 

 · Osallistaminen

·         Kuntalaiset, mahdollisuuksien mukaan vapaa-ajanasukkaat, yrittäjät, yhdistykset, luottamushenkilöt ja kunnan henkilöstö osallistetaan strategian valmisteluun toteuttamalla esim. kysely strategisista kysymyksistä tai järjestämällä työpajoja

 · Resurssointi

· Laadintaprosessi toteutetaan pääosin omana työnä

· Prosessin edistymistä tukemaan hankintaa osaamista, jolla varmistetaan esimerkiksi valmistelun pysyminen strategisella tasolla

 

 4. Aikataulu

 

· Kuntastrategia tulee käsitellä valtuustossa viimeistään kesäkuussa 2024.

· Toimeenpano käynnistetään vuoden 2024 kuluessa. Vuoden 2025 talousarvion ja -suunnitelman valmistelussa kuntastrategia hyödynnetään täysimääräisenä

 

Ehdotus

Esittelijä

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus päättää

 

1)      käynnistää Padasjoen vuoteen 2035 ulottuvan kuntastrategian valmistelutyön

2)      kunnanhallitus esittää kuntastrategian ”Padasjoki 2035” valtuuston hyväksyttäväksi viimeistään kesäkuussa 2024

3)      kuntastrategian valmistelutyön ohjausryhmänä toimii kunnanhallitus

4)      ohjausryhmälle hankitaan tarvittaessa strategiaprosessin läpivientiin osaamista, jonka hankintaan valtuutetaan vt. kunnanjohtaja

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi
Jyri Mäntylä, jyri.mantyla@padasjoki.fi

Kuvaus

Yhtenä v. 2024 talousarvion kärkihankkeena on kuntakonsernin omistajaohjauksen vaatimien toimenpiteiden määrittely. Asiaa koskevat lopulliset linjaukset valmistuvat osana strategiatyötä, mutta kunnanhallituksen tulisi osana valmistelua ohjeistaa kuntakonsernin kehittämisen peruslinjauksia. Valtuusto on kunnanhallituksen esityksen pohjalta 26.2. linjannut kaukolämmön taseyksikköön liittyvän toiminnan kehittämistä, mutta vastaavat linjaukset tulisi tehdä myös jätevesihuollon ja laajakaistapalveluiden osalta. Myös ne toimivat taseyksikköinä osana kunnan omaa toimintaa. 

Jätevesihuollon osalta olisi päätettävä, että taseyksikkö puretaan ja omaisuus siirretään perustettavalle yhtiölle.  Lisäksi tulisi selvittää, onko perusteltua yhdistää samaan yhtiöön kuntaenemmistöisen Padasjoen Vesihuolto Oy:n toiminta.Valmistelun tässä vaiheessa ei ole mahdollista ottaa kantaa yhtiön jätevesihuoltopalvelujen tarjonnan aloittamisajankohtaan.

Laajakaistayhtiön osalta olisi päätettävä, että taseyksikkö puretaan ja omaisuus siirretään perustettavalle yhtiölle.

Asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöiden osalta linjaukset valmistellaan omana kokonaisuutenaan.

 

Ehdotus

Esittelijä

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus antaa selostetekstin mukaisen valmistelulinjauksen konsernin kehittämiseen.

Päätös

Hyväksyttiin. 

Valmistelija

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kuvaus

Oheismateriaalina kunnanjohtajan kooste strategiatyön valmisteluvaiheesta. 

Ehdotus

Esittelijä

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus merkitsee valmistelutilanteen tietoonsa saatetuksi. Kunnanhallitus käy lähetekeskustelun strategian yhteydessä päätettävistä tavoitteista, kärkihankkeista ja keinoista.

Strategian työstäminen jatkuu kunnanhallituksen toimiessa strategian valmistelun ohjausryhmänä 3.6.2024 kunnanhallituksen kokoukseen saakka, jolloin kunnanhallitus tekee esityksensä Padasjoki 2035 -strategiasta kunnanvaltuustolle.

Päätös

Esityslistasta poiketen tämä pykälä käsiteltiin kokouksessa 78 §:n jälkeen. Kunnanjohtaja esitteli strategian valmisteluvaihetta. Asiasta käydyn keskustelun jälkeen kunnannanhallitus päätti merkitä valmisteluvaiheen tietoon saatetuksi.

Valmistelija

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus jatkaa strategian valmistelua keskustelemalla strategiaan sisällytettävistä kärkihankkeista ja niistä johdettavista keinoista.

Ehdotus

Esittelijä

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus käy asiasta keskustelun jatkovalmistelun tueksi. Päätösehdotusta täydennetään tarvittaessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kuvaus

Kunnanhallituksen tulisi käydä osana valmistelua keskustelua strategiaan sisällytettävistä kärkihankkeista ja niiden toteuttamiseksi tarvittavista keinoista. Kokouksen osanottajille toimitetaan oheismateriaalia esityslistan lähettämisen jälkeen.

Ehdotus

Esittelijä

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus käy asiasta keskustelun ja merkitsee valmistelutilanteen tiedoksi.

Päätös

Asiasta käydyn keskustelun jälkeen esittelijä täydensi päätösehdotusta siten, että kokouksessa esitetty luonnos visiosta, missiosta, arvoista painopisteistä ja kärkihankkeista lähetetään lausunnolle lautakunnille ja nuorisovaltuustolle sekä vanhus- ja vammaisneuvostolle. Lausuntoa pyydetään 24.5. mennessä.

Täydennetty päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Jouni Turunen, jouni.turunen@padasjoki.fi

Kuvaus

Kunnanjohtaja on toimittanut lautakunnille, nuorisovaltuustolle ja vanhus- ja vammaisneuvostolle lausuntopyynnön koskien valmistelussa olevaa kuntastrategiaa. 

Padasjoen kunnan uuden strategian valmistelu on edennyt kalkkiviivoille. Laajan osallistamisen, valtuuston seminaarien (2 kpl), kunnanhallituksen ja viran-/toimenhaltijoiden valmistelun jälkeen ollaan tilanteessa, jossa kunnanhallitus on kokouksessaan 6.5.2024 päättänyt pyytää lausunnot ”Muutakin kuin Mummola” -vision sisältävästä ehdotuksesta (diat 1-7). Padasjoki 2035 -strategia on tarkoitus hyväksyä kunnanvaltuuston kokouksessa 10.6.2024. Kunnanhallitus tekee esityksensä valtuustolle kokouksessaan 3.6.2024.

Oheismateriaalina on se ehdotus, joka on tarkoitus kunnanvaltuustossa käsitellä. Viime vuoden syyskuussa alkaneessa prosessissa on syntynyt runsaastikin niin tausta-aineistoa kuin esim. ehdotuksia kärkihankkeita toteuttaviksi keinoiksi. Kärkihankkeita toteuttavien keinojen ja välineiden osalta valmistelu jatkuu. Tämä viestin liitteenä on kuitenkin esimerkkejä siitä, millaisin keinoin kärkihankkeita on tarkoitus alkaa toteuttaa.

 

toivon lausunnossanne olevan vastauksia ja kommentteja ainakin seuraaviin kysymyksiin

 

  1. Kuvatkaa yleisellä tasolla mitä strategia esitetyssä muodossaan (visio, missio) tarkoittaa tai tuo mieleen?
  2. Arvot – tulevat ohjaamaan toimintaa niin koko organisaation kuin yksittäisten ihmistenkin osalta – ovat pysyvin osa strategiaa niiden tulisi kantaa yli valtuustokausien ja ”myrskyjenkin” – ovatko esitetyt arvot ne, joilla mennään eteenpäin – puuttuuko jotain – voitaisiko jotain ottaa pois/korvata?
  3. kärkihankkeilla rakennetaan tulevaisuuden Padasjokea – ovatko nyt esitetyt kahdeksan ne, joilla edetään
    1. puuttuuko jotain oleellista – onko jotain liikaa
  4. Jos/kun esittäisitte vähintään yhden muutoksen diaan nro 2 – mikä se muutos olisi?
  5. sana on vapaa – mitä muuta haluatte (1-7) tuoda esiin jatkovalmisteluun liittyen

 

Lausuntoanne pyydetään 24.5.2024 mennessä.

 

dioista 1-7 pyydetään lausuntoanne (erityisesti dia 2 – muuta diat tavoittelevat ao. dialla olevan asian avaamista

diat 8-14 ovat tässä vaiheessa tiedoksenne

 

Oheismateriaalina 

Ehdotus

Esittelijä

Jouni Turunen, jouni.turunen@padasjoki.fi

Tekninen lautakunta antaa lausunnon valmistelussa olevasta kuntastrategiasta.

Päätös

Tekninen lautakunta antaa puoltavan lausunnon valmisteilla olevaan kuntastrategiaan.

Valmistelija

Pirjo Ala-Hemmilä, rehtori, pirjo.ala-hemmila@edu.padasjoki.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on 6.5.2024 päättänyt pyytää muun muassa sivistyslautakunnalta lausuntoa tämänhetkisestä kunnan strategialuonnoksesta (liitteenä) 24.5.2024 mennessä. Padasjoki 2035 -strategia on tarkoitus hyväksyä kunnanvaltuuston kokouksessa 10.6.2024. Kunnanhallitus tekee esityksensä valtuustolle kokouksessaan 3.6.2024.

 

Kunnanjohtajan välittämässä lausuntopyynnössä kerrotaan, että viime vuoden syyskuussa alkaneessa prosessissa on syntynyt runsaasti niin tausta-aineistoa kuin esimerkiksi ehdotuksia kärkihankkeita toteuttaviksi keinoiksi. Kärkihankkeita toteuttavien keinojen ja välineiden osalta valmistelu jatkuu. Tämän lausuntopyynnön liitteenä on kuitenkin esimerkkejä siitä, millaisin keinoin kärkihankkeita on tarkoitus alkaa toteuttaa.

Lausunnossa pyydetään vastauksia ja kommentteja seuraaviin kysymyksiin, koskien dioja 1-7. Diat 8-14 on tässä vaiheessa lautakunnalle vain tiedoksi.

1.       Kuvatkaa yleisellä tasolla mitä strategia esitetyssä muodossaan (visio, missio) tarkoittaa tai tuo mieleen.

2.       Arvot tulevat ohjaamaan toimintaa niin koko organisaation kuin yksittäisten ihmistenkin osalta. Näin ollen ne ovat pysyvin osa strategiaa ja niiden tulisi kantaa yli valtuustokausien. Ovatko esitetyt arvot lautakunnan mielestä tähän oikeansuuntaiset.

3.       Kärkihankkeilla rakennetaan tulevaisuuden Padasjokea – ovatko nyt esitetyt kahdeksan ne, joilla edetään? Puuttuuko jotain oleellista – onko jotain liikaa?

4.       Jos/kun esittäisitte vähintään yhden muutoksen diaan nro 2 – mikä se muutos olisi?

5.       Mitä muuta haluatte tuoda esiin jatkovalmisteluun liittyen?

Lausuntoa on valmisteltu sivistyslautakunnan seminaarissa 14.5.2024.

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Ala-Hemmilä, rehtori, pirjo.ala-hemmila@edu.padasjoki.fi

Sivistyslautakunta vastaa kunnanhallituksen lausuntopyyntöön kunnan strategialuonnoksesta seuraavaa:

1.       Missiossa kuvataan hyvin sivistystoimialalla jatkossakin tehtävää tiivistyvää seutuyhteistyötä. Yhteistyökykyä ja -halua on toimia monien eri toimijoiden, kuten alueen kuntien ja koulutuksen järjestäjien kanssa. Sivistyslautakunta on hyväksynyt tänä vuonna kulttuurikasvatussuunnitelman ja tämän lisäksi paikalliskulttuuria rikastetaan myös muilla tavoin, esimerkiksi vahvistamalla kyläkulttuuria. Tämä paikalliskulttuurin vireyttäminen voisi näkyä myös missiossa. Visio on hyvä ja positiivisella tavalla poikkeava muiden kuntien visioista. Myös aiemmat kehittelyversiot, kuten Paljon enemmän kuin Mummola tai Enemmän kuin Mummola kuulostavat hyviltä.

2.       Arvot luonnoksessa ovat erinomaiset ohjaamaan toimintaamme. Luonnoksessa vielä kaksi versiota: Uudistuvuus tai uusiutuvuus, joista uudistuvuus parempi.

3.       Kärkihankkeet ovat erinomaiset

4.     Missiossa on ”Padasjoki edistää kunnan elinvoimaa, hyvinvointia ja luo yrittämiselle edellytyksiä.” Ne tuntuvat itsestään selvyyksiltä kunnan tehtäviltä, joten tuoko virke missioon lisäarvoa?

5.     Kärkihankkeen Uusi koulu alle keinoiksi sivistyslautakunta esittää lukion kehittämistä ja varhaiskasvatuksen, opetuksen sekä ruokapalvelun keskittämistä saman katon alle. Ruokapalvelun vastuuhenkilön toimenkuvaa voi laajentaa koskevaksi henkilöstöhallintoa, mahdollisesti omana tulosalueenaan. Liikuntapaikkojen suunnittelussa uuden koulun yhteydessä ja jo olemassa olevien kehittämisessä, tulee ottaa tavoitteeksi niiden käyttökelpoisuus mitat täyttävinä myös kilpailukäytössä. Kärkihankkeen ´Tuemme Padasjokelaisten toimintakykyä´ keinoiksi sivistyslautakunta esittää, että uimahalli on tulevaisuudessakin Padasjoella, mikä on huomioitava tilaohjelmassa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin

Valmistelija

Maria Virtanen, ympäristösihteeri, maria.virtanen@padasjoki.fi

Kuvaus

Kunnanjohtaja on toimittanut lautakunnille, nuorisovaltuustolle ja vanhus- ja vammaisneuvostolle lausuntopyynnön koskien valmistelussa olevaa kuntastrategiaa. Kuntastrategian valmistelu on loppusuoralla ja strategia on tarkoitus hyväksyä kunnanvaltuuston kokouksessa 10.6.2024. Lausuntopyynnön mukana on toimitettu "Muutakin kuin mummola" -vision ehdotukset. Lisäksi materiaalissa on esitetty ehdotuksia kärkihankkeiksi. Lausuntopyynnössä on tuotu esille konkreettisia aiheita, joihin lautakunnalta on pyydetty vastauksia ja kommentteja.

Rakennus- ja ympäristölautakunnan jäsenille on toimitettu lausuntomateriaali 8.5.2024 ja lautakunnan jäseniltä on pyydetty vastauksia 15.5.2024 mennessä lausunnon valmistelua varten. Lautakunnan jäseniltä ei tullut kommentteja esitettyyn strategiamateriaaliin annetussa ajassa.

Ehdotus

Esittelijä

Maria Virtanen, ympäristösihteeri, maria.virtanen@padasjoki.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunnalla ei ole kommentoitavaa esitetystä strategiamateriaalista ja hyväksyy esitetyn sellaisenaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kuvaus

Padasjoki 2035 -strategian valmistelu käynnistettiin valtuuston seminaarissa syyskuussa 2023

Valmisteluvaiheeseen on osallistunut n 750 henkilöä. Avoin kysely tuotti 299 vastausta. Kyläkierroksen 9 tilaisuudessa oman panoksensa antoi vähän vajaa 300 ihmistä. Alakoululaiset, yläkoululaiset ja lukiolaiset osallistuivat strategian synnyttämiseen omilla ajatuksillaan ja ideoillaan.

Valtuuston seminaari linjasi Padasjoki 2035 -strategian laatimista seminaarissaan 20. – 21.3.2024, jolle oli valmisteltu kunnan uudeksi visioksi ”Enemmän kuin Mummola”. Lisäksi työstettävänä olivat kunnan arvot ja strategiset painopisteet. Strategian toimeenpanon kannalta keskeisiä kärkihankkeita työstettiin.

Strategiaseminaarin jälkeen kunnanhallitus ja laajennettu johtoryhmä ovat työstäneet strategian ydinasioita kärkihankkeineen. Kunnanhallitus pyysi lautakunnilta, nuorisovaltuustolta ja vanhus- ja vammaisneuvostolta lausunnot 24.5.2024 strategialuonnoksesta.

Visio on näkemys ja tahdottu tulevaisuuden tila.

Missio kertoo Padasjoen tehtävät.

Arvot ovat oleellinen osa toiminnan ja tekemisen jäsentämistä ja niiden tulee olla kaiken tekemisen ohjenuorana.

Strategisilla painopisteillä määritellään tulevaisuuden rakentamisen ytimet.

Kärkihankkeen ovat toimintaa tai tekemistä kuvaavia asioita, joilla tähdätään visiossa kuvattuun tulevaisuuden tavoitetilaan ja jotka antavat sisällön strategisille painopisteille.

Strategian ydintekijöiden hyväksymisen jälkeen jatketaan valmistelua kärkihankkeiden sisällöistä. Kunnanhallitus määrittelee ja hyväksyy ne toimet ja toimenpiteet, joilla kärkihankkeet toteutetaan. Tullaan tekemään valintoja viimeistään siinä vaiheessa kun jo konkreettinen tekeminen tai esimerkiksi elinkeinopoliittisen ohjelman työstäminen vastuutetaan, aikataulutetaan ja resurssoidaan.

Strategian jalkauttaminen tulee tapahtumaan kunnan koko organisaatiossa esimerkiksi kirjoittamalla mitä arvot meidän toimialalla tai jokaisen työntekijän omassa tehtävässä tarkoittaa. Tämä vaihe toteutetaan syksyn 2024 aikana osallistaen mukaan kaikki kunnan palveluksessa olevat.

Ehdotus

Esittelijä

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy Padasjoki 2035 -strategian visioksi ”Muutakin kuin Mummola” ja liitteen mukaisesti mission, arvot, strategiset painopisteet ja kärkihankkeet.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kuvaus

_

Ehdotus

Kunnanvaltuusto hyväksyy Padasjoki 2035 -​strategian visioksi ”Muutakin kuin Mummola” ja liitteen mukaisesti mission,​ arvot,​ strategiset painopisteet ja kärkihankkeet.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

 

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.
     

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

 

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna
Käyntiosoite: Hämeenlinnan oikeustalo, Arvi Kariston katu 5, Hallinto-oikeuden istuntosali on oikeustalon pohjakerroksessa ja asiakaspalvelu 1. kerroksessa., Hämeenlinna
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi   Sähköpostia lähetettäessä (at)-merkintä korvataan @-merkillä.
Faksinumero: 029 56 42269
Puhelinnumero: 029 56 42210 (asiakaspalvelu), tietoliikennekatkon sattuessa 050 407 3429 (lisämaksuton)
Puhelinvaihde: 029 56 42200

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

1.       päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)

2.       miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)

3.       vaatimusten perustelut

4.       mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

 

Valitukseen on liitettävä:

1.       valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen

2.       selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta

3.       asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy Tuomioistuinlaitoksen sivustolta

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Padasjoen kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: PL 35, 17501 Padasjoki
Käyntiosoite: Kelloalmentie 20, Padasjoki
Sähköpostiosoite: kirjaamo@padasjoki.fi
Faksinumero: 03-551 3345
Puhelinnumero: +358 44 595 9902                        

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.