Kunnanhallitus, kokous 3.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 132 Kaavoitussopimuksen tekeminen Riuttankolu

PADDno-2024-77

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Osmo Knaapi, Rakennustarkastaja, osmo.knaapi@padasjoki.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus pyytää teknisen lautakunnan lausuntoa Elous Finland Oy:n ja Padasjoen kunnan väliseen kaavoituksen käynnistämissopimukseen.

Elous Finland on suunnittelemassa tuuli- ja aurinkovoimapuistoa Padasjoen kuntaan, Riuttankolun alueelle. Suunnittelualueen tarkempi rajaus on esitetty liitteenä olevan hankealueen kartassa.

Elouksen tekemien esiselvitysten perusteella alue soveltuu hyvin tuulivoiman tuotantoon. Puolustusvoimat on lausunnossaan puoltanut 5 tuulivoimalaitoksen rakentamista alustavalle hankealueelle. Alustavista voimalapaikoista on vähintään 1200 metriä lähimpään asuinrakennukseen. Tuulivoiman lisäksi hankealueelle on alustavasti suunniteltu myös aurinkovoimala-alue.

Hankkeen toteuttaminen edellyttää suunnittelualueen kaavoittamista sekä hankekoosta johtuen ympäristövaikutusten arviointia. Hankealueen sähköverkkoliityntä selvitetään tarkemmin ja määritellään kaavoitusprosessin aikana.

Elous ehdottaa, että:

  • Padasjoen kunta käynnistäisi kaavoitusmenettelyn, jossa laadittaisiin oikeusvaikutteinen tuulivoimaosayleiskaava tai muun tarvittavan luvittamiseen tähtäävän toimenpiteen sekä siihen tarvittavien lupamenettelyiden selvittämisen, jonka perusteella kunta voi myöntää rakennusluvat.
  • Kaavan laatimisesta aiheutuvista konsultti-, selvitys- ja kuulutuskuluista vastaisi Elous Finland Oy.
  • Kunta vastaisi hallinnollisista kuluistaan.

Ehdotus

Esittelijä

Jouni Turunen, jouni.turunen@padasjoki.fi

Tekninen lautakunta esittää kaavoitussopimusta muutettavaksi siten, että Elous Finland Oy korvaa Padasjoen kunnalle MRL 59 § mukaisesti korvaukset kunnalle syntyvistä hallinnollisista käsittelykuluista. Syntyneet kulut laskutetaan 6 kuukauden välein toteutuneiden kustannusten mukaisesti, huolimatta siitä keskeytyykö kaavatyö tai saako kaava lainvoiman. Kunta hyväksyttää toteutuneet kulut ja työtunnit kaavatyön teettäjällä laskutuksen yhteydessä. Muilta osin käynnistämissopimuksesta ei ole huomautettavaa.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Osmo Knaapi, Rakennustarkastaja, osmo.knaapi@padasjoki.fi
  • Jyri Mäntylä, jyri.mantyla@padasjoki.fi

Kuvaus

_

Ehdotus

Esittelijä

  • Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus hyväksyy kaavoitussopimusesityksen siten muutettuna, että siten,​ että Eolus Finland Oy korvaa Padasjoen kunnalle MRL 59 § mukaisesti korvaukset kunnalle syntyvistä hallinnollisista käsittelykuluista. Syntyneet kulut laskutetaan 6 kuukauden välein toteutuneiden kustannusten mukaisesti,​ huolimatta siitä keskeytyykö kaavatyö tai saako kaava lainvoiman. Kunta hyväksyttää toteutuneet kulut ja työtunnit kaavatyön teettäjällä laskutuksen yhteydessä. Kunnanjohtajalla on oikeus tehdä teknisluonteisia muutoksia sopimusasiakirjaan.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Elous Oy, tekninen johtaja

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 
Oikaisuvaatimusoikeus

 Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

  • Oikaisuvaatimus on toimitettava Padasjoen kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
  • Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
  • Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
  • Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Padasjoen kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot: kirjaamo@padasjoki.fi
Postiosoite: Pl 35 17501 Padasjoki
Postiosoite: Kellosalmentie 20
Faksinumero:    03-551 3345
Puhelinnumero: +358 44 595 9902    

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 -15.00.


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

     
    Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.
     
    Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

 Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Padasjoen kunnan kirjaamosta.

Kirjaamon yhteystiedot: kirjaamo@padasjoki.fi
Postiosoite: Pl 35 17501 Padasjoki
Postiosoite: Kellosalmentie 20
Faksinumero:    03-551 3345
Puhelinnumero: +358 44 595 9902    

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 -15.00