Kunnanhallitus, kokous 3.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 139 Valtuuston huoneentaulu 

PADDno-2024-56

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jyri Mäntylä, jyri.mantyla@padasjoki.fi

Kuvaus

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 18.3.2024 päättänyt Kati Liikosen valtuustoaloitteen pohjalta, että osana strategian valmistelua kiinnitetään erikseen huomiota luottamushenkilöiden,​ viranhaltijoiden ja kuntalaisten  keskinäisen,​ luottamusta rakentavan keskustelukulttuurin konkreettiseen kehittämiseen ja että toimenpiteet keskustelukulttuurin parantamiseksi sisällytetään osaksi kesäkuussa hyväksyttävää strategiaa.

Valtuusto on pitänyt seminaarin 20.-21.3. ja tuolloin on mm. valmisteltu valtuuston yhteistä huoneentaulua. Huoneentaulu ei ole esim. hallintosääntöön verrattava päätöksentekoa sitova johtosääntö, vaan valtuutettujen yhdessä hyväksymä tahdonilmaisu asioiden käsittelyä ja työskentelyilmapiiriä koskevista pelisäännöistä. Huoneentaululla ei voida eikä haluta rajoittaa kenenkään mielipiteen tai sananvapautta, vaan luoda yhteinen näkemys siitä, kuinka poliittiseen päätöksentekoon kuuluvaa keskustelua käydään silloinkin, kun näkemykset eroavat toisistaan. Huoneentauluun kirjatut periaatteet eivät lisää tai vähennä luottamushenkilötyöskentelyyn liittyviä juridisia oikeuksia tai vastuita.

Kunnan eri toimielinten työskentely on menneen syksyn ja talven aikana sujunut hyvässä hengessä, ja käynnissä on parhaillaan useita erilaisia kunnan kehittämiseen tähtääviä hankkeita. Huoneentaulun valmistelun taustalla on tarve säilyttää päätöksenteon yleinen ilmapiiri  jatkossakin hyvänä. Tavoitteena on herrasmiessopimus, jonka kaikki voivat omalta osaltaan hyväksyä. Huoneentaulun periaatteiden rikkomisesta ei seuraa muita sanktioita kuin se, että valtuutetut voivat tarvittaessa muistuttaa toisiaan hyvien tapojen noudattamisen tärkeydestä.

Valtuustoseminaarin ryhmätöiden valmistelun pohjalta laadittu luonnos huoneentauluksi toimitetaan kokouksen osanottajille oheismateriaalina.Tavoitteena on, että se hyväksyttäisiin samassa 10.6. pidettävässä valtuuston kokouksessa kuin uusi kuntastrategiakin, jotta se osaltaan tukisi strategisten tavoitteiden toteutumista,

 

Ehdotus

Esittelijä

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus käy keskustelun kokouksessa esiteltävästä luonnoksesta ja ohjeistaa sen jatkovalmistelua. Päätösehdotusta täydennetään tarvittaessa.

Päätös

Hyväksyttiin. Käydyn keskustelun jälkeen päätettiin jatkaa valmistelua toimittamalla luonnos valtuustoryhmien käsittelyyn ja kommentoitavaksi.

Valmistelija

  • Jyri Mäntylä, jyri.mantyla@padasjoki.fi

Kuvaus

Huoneentaulua on jatkovalmisteltu valtuuston infotilaisuuden yhteydessä 20.5.2024. Ryhmätöiden pohjalta koostettu versio on esityslistan liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyisi liitteenä olevan huoneentaulun yhteiseksi tahdonilmaukseksi hyvästä keskustelukulttuurista.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).