Kunnanhallitus, kokous 3.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 135 Uuden koulun suunnittelutyöryhmän nimeäminen

PADDno-2024-91

Valmistelija

  • Jyri Mäntylä, jyri.mantyla@padasjoki.fi

Kuvaus

Strategian valmistelun edetessä yhdeksi sen kärkihankkeista on muotoutumassa uuden koulun rakentaminen. Hankkeen laajuus ratkaistaan osana prosessia. Osana hankkeen valmistelua on tarkoitus selvittää voisiko samaan kiinteistökokonaisuuteen yhdistää myös muita kunnan toimintoja. Strategiaa kärkihankkeineen ei ole vielä hyväksytty, mutta näyttää todennäköiseltä, että asiaa tullaan vähintäänkin selvittämään jo alkavan talousarviovalmistelun yhteydessä. Selvitystyölle on kunnanvaltuuston seminaarin mandaatti. Tavoiteaikatauluna näiltäosin on vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2025-2027 toimintasuunnitelmasta päättäminen marraskuussa 2024.

Suunnitteluvaiheen työryhmän tehtävänä on tuoda luottamushenkilöiden näkökulmat valmisteluprosessiin. Hankkeen valmistelu on tarkoitus tehdä osallistamalla mahdollisimman laajasta niin uuden mahdollisesti rakennettavan uuden koulun käyttäjiä, sidosryhmiä ja kuntalaisia.

Työryhmän toimikausi kestää hankkeen suunnnitteluvaiheen. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

1) Kunnanhallitus nimeää uuden koulun suunnittelutyöryhmän, jonka tehtävänä on kuulla mahdollisesti rakennettavan uuden koulun tulevia käyttäjiä ja muita sidosryhmiä sekä osallistua suunnitteluvaiheessa valmisteluun.

2) Työryhmällä ei ole erillistä toimivaltaa, vaan sen tehtävänä on tukea asian valmistelua.

3) Työryhmän jäseniksi esitetään nimettäväksi kunnanvaltuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja, sivistyslautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä teknisen lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Työryhmän sihteerinä ja valmisteluvastuullisena toimii kunnanjohtaja.

4) Työryhmän toimikausi kestää hankkeen suunnitteluvaiheen ajan.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

työryhmän jäsenet

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 
Oikaisuvaatimusoikeus

 Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

  • Oikaisuvaatimus on toimitettava Padasjoen kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
  • Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
  • Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
  • Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Padasjoen kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot: kirjaamo@padasjoki.fi
Postiosoite: Pl 35 17501 Padasjoki
Postiosoite: Kellosalmentie 20
Faksinumero:    03-551 3345
Puhelinnumero: +358 44 595 9902    

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 -15.00.


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

     
    Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.
     
    Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

 Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Padasjoen kunnan kirjaamosta.

Kirjaamon yhteystiedot: kirjaamo@padasjoki.fi
Postiosoite: Pl 35 17501 Padasjoki
Postiosoite: Kellosalmentie 20
Faksinumero:    03-551 3345
Puhelinnumero: +358 44 595 9902    

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 -15.00