Kunnanhallitus, kokous 4.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 36 Kunnanvaltuuston 26.2.2024 kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpanokelpoisuuden toteaminen

PADDno-2023-209

Valmistelija

  • Jyri Mäntylä, jyri.mantyla@padasjoki.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus huolehtii kuntalain 96 §:n mukaan valtuuston päätösten laillisuuden valvonnasta. Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka, että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai, että päätös on muutoin lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöönpanematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jyri Mäntylä, jyri.mantyla@padasjoki.fi

Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston kokouksessa 26.2.2024 tehdyt päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi, eivätkä muutoinkaan ole lain tai asetuksen vastaisia.

Päätös

Juha Rehula poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi jäävinä (osallisuusjäävi). Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)
  • oppilaan arviointia (Perusopetuslaki 22 ja 42 c §).