Kuvaus
Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella (449/2007) määrittelee kunnassa toimeenpantavan yhteistoimintamenettelyn periaatteet ja neuvottelumallin. Lain 4 §.ssä määritellään yhteistoiminnassa käsiteltävät asiat.
”Työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa käsitellään ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat:
1) henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa, kunnan tai hyvinvointialueen palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien tai hyvinvointialueiden tai näiden välisessä yhteistyössä;
2) palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, jos asialla voi olla ulkopuolisen työvoiman käytöstä tai liikkeen luovutuksesta johtuvia tai muita olennaisia henkilöstövaikutuksia;
3) henkilöstöön, henkilöstön kehittämiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun sekä työyhteisön sisäiseen tietojenvaihtoon liittyviä periaatteita ja suunnitelmia;
4) taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista.
Jos kunnan tai hyvinvointialueen talousarvioehdotuksessa edellytetään sellaisia toimenpiteitä, joiden toteuttaminen todennäköisesti aiheuttaisi useita irtisanomisia, osa-aikaistamisia, lomautuksia taikka merkittäviä heikennyksiä palvelussuhteiden ehdoissa, toimenpiteitä on käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä ennen kuin kunnanhallitus tai aluehallitus tekee kunnan- tai aluevaltuustolle lopullisen talousarvioehdotuksen.”
Lain 5 pykälässä todetaan ” Ennen kuin työnantaja ratkaisee 4 tai 4 a §:ssä tarkoitetun asian, hänen on neuvoteltava yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi valmisteilla olevan toimenpiteen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista ainakin niiden työntekijöiden kanssa, joita asia koskee. Neuvottelut on aloitettava niin ajoissa kuin mahdollista. (20.12.2013/1138) Yksittäistä työntekijää koskeva asia käsitellään ensisijaisesti tämän ja työnantajan välillä. Työntekijän pyynnöstä asian käsittelyyn voi osallistua myös 3 §:ssä tarkoitettu henkilöstön edustaja. Jos asia koskee vain osaa henkilöstöstä, voidaan asia käsitellä asianomaisten henkilöiden kanssa tai henkilöstön osan edustajien kanssa. Laajakantoiset tai henkilöstöä yleisesti koskevat asiat käsitellään 14 §:ssä tarkoitetussa yhteistoimintaelimessä.”
Kunnan hallinto-organisaatio rakentuu hallinnon, sivistyksen ja teknisen toimialoista. Tämä perusratkaisu on ollut voimassa vuosikymmenten ajajan saman rakenteen mukaisena perusratkaisuna. Vuosien varrella on tehty joko yksittäisiä virkoja tai toimia sekä tehtäväkokonaisuuksia sisältäviä muutoksia toimialojen välillä. On perusteltua tehdä organisaation kokonaistarkastelu peilattuna toimintaympäristön muutoksiin tai henkilöstörakenteessa jo tapahtuneisiin muutoksiin. Organisaationkin tulisi muuttua ajassa ja niin, että rakenne tukee parhaalla mahdollisella tavalla toimintaa. Pienessäkin yhteisössä hallinnon rajat eivät saisi olla este toiminnalle.
Kunnanhallitus käynnisti kokouksessaan 19.1.2026 talouden tasapainottamistoimet, joilla tavoitellaan vuoden 2026 talousarvion tasapainoon saamista sekä ennakoitavissa olevien vuoteen 2027 talouden vakauttamiseen liittyvien toimenpiteiden valmistelua ja päätöksentekoon saattamista. Niin organisaation mahdolliset muutokset kuin talouden tasapainottamiseen liittyvät toimet ovat joko käynnistyneet kunnanhallituksen kokouksen jälkeen tai ne ovat käynnistymässä. Yksityiskohdat ovat täysin avoinna.
Tämän yhteistoimintamenettelyn tavoiteltu päättymisaika on 30.4.2026, jotta mahdolliset organisaatio- ja siitä johtuvat hallintosääntömuutokset ovat vietävissä kesäkuun 2026 valtuustoon.
Yhteistoimintamenettelyn aloittaminen:
Edellä kuvatun perusteella Padasjoen kunta on työnantajana velvollinen aloittamaan yhteistoiminnasta annetun lain mukaisen yhteistoimintamenettelyn. Yhteistoimintalain säännöksiin perustuen on varauduttava vähintään kuuden viikon neuvotteluajanjaksoon. Yhteistoimintamenettely ja -neuvottelu ulottuu kunnan koko organisaatioon ja henkilöstöön. Talouden tasapainottaminen ja vakauttaminen tullevat edellyttämään rakenteellisia ja pysyviä muutoksia kunnan palvelutuotannossa, organisaatiossa, tehtävissä ja toiminnoissa. Arvioinnin kohteena ovat myös palvelutuotantoa tukevat hallinnolliset tukitoiminnot samoin kuin mahdollisiin palvelumuutoksiin liittyen myös johtamisjärjestelmä.
Muutosneuvottelujen tarve syntyy yhteistoimintalain kirjaimen ja hengen velvoittamana ainakin seuraavissa valmistelussa olevista tai valmisteluun tulevissa
1) hallintosäännön uudistaminen
2) kunnan hallinto-organisaation joko kokonaan tai osittain muuttaminen ja samalla tullee tehtäväksi ja virka- tai tehtäväkohtaisiin vastuisiin liittyviä muutoksia, joilla on niin suoria kuin välillisiäkin vaikutuksia henkilöstön asemaan.
3) palvelutuotannon järjestelyihin liittyvät toimet osana vuoden 2026 talousarvion tasapainottamistyötä sekä ennakoivasti vuoden 2027 talousarvion valmisteluun liittyen
Hallintosäännön 47 §.ssä säädetään kunnanhallituksen yleistoimivallasta henkilöstöasioissa. Yhteistoimintamenettely kuuluu kunnanhallituksen päätettäväksi, koska se mahdollisen uudelleen organisoitumisen ja hallintosäännön muutosten vuoksi koskee koko kunnan henkilöstöä ja organisaatiota. Yhteistoimintamenettelyn päätökseen saattaminen tuodaan kunnanhallituksen käsiteltäväksi, jonka jälkeen mahdollisista toimenpiteistä päätetään hallintosäännön toimivallan mukaisesti. Organisaatio ja hallintosäännön muutoksista päättää kunnanvaltuusto.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi
Kunnanhallitus päättää
1) aloittaa koko kunnan henkilöstöä koskevan yhteistoimintaneuvottelun edellä esittelytekstissä olevan kuvauksen mukaisesti Padasjoen kunnan hallinto-organisaation ja hallintosäännön uudistamiseksi sekä talouden tasapainottamistoimien tarpeista ja kunnan palvelutuotannon toimintamallien ja -tapojen edelleen kehittämiseksi
2) valtuuttaa kunnanjohtajan antamaan neuvotteluesityksen yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi
3) nimetä kunnanjohtajan ja vs. hallintojohtajan edustamaan työnantajaa käynnistyvissä neuvotteluissa
4) oikeuttaa kunnanjohtajan tarvittaessa nimeämään työnantajan edustajina toimivat henkilöt yhteistoimintaneuvotteluihin ja
5) velvoittaa kunnanjohtajaa informoimaan neuvottelutilanteen mahdollistamilla tavoilla kunnanhallitusta ja henkilökuntaa yhteistoimintaneuvotteluiden etenemisestä prosessin aikana
6) yhteistoimintamenettelyn tavoitteellinen päättymisaika on 30.4.2026