Kunnanhallitus, kokous 9.2.2026

§ 17 Kuntalan käytöstä poistetun päädyn vaihtoehdot

PADDno-2024-219

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jouni Turunen, jouni.turunen@padasjoki.fi

Kuvaus

Kuntalan uudempi osa

Kuntalan uudemman osan sisäilma on aiheuttanut oireilua henkilöstössä vaihtelevasti useamman vuoden ajan. Kellarikerros on ollut poistettuna käytöstä jo pidemmän aikaa huonosta sisäilmasta johtuen, vain satunnainen käyttö ollut sallittua.

Vuonna 2025 alussa oireilujen lisäännyttyä, kohteesta on teetetty sisäilmatutkimus ja laajennettu tutkimusta teettämällä yläpohjasta kuntotutkimus. Yläpohjan kuntotutkimus valmistui 7.5.2025. Tutkimus osoitti, että rakenteissa on kosteus- ja mikrobivaurioita sekä kloorifenoleilla kyllästettyjä puurakenteita. Tutkimuksen mukaan haittojen poistamiseen nykytiedon mukaan ainoana vaihtoehtona on poistaa kyseiset rakenteet, mikä tarkoittaa kaikkien kattorakenteiden purkamista. Kunnantalon yläpohjarakenne tulisi korjata kokonaisuudessaan erillisen korjaustyösuunnitelman mukaan.

 

Kuntalan vanha osa

Kunnantalon vanhan osan 2. kerroksen osalta tehtiin tutkimuksia sisäilman osalta ja tutkittiin rakenteita varmistuaksemme siitä, että kyseinen kerroksen lähes tyhjillään olevat olisivat käyttökelpoiset. Nämä tutkimustulokset antoivat myönteisen tuloksen ja päätös toimintojen siirtämisestä tehtiin kesäkuun alussa. Toiseen kerrokseen siirtyivät hallintosihteeri, ympäristösihteeri, rakennustarkastaja, tietohallintopäällikkö, sekä tekninen johtaja. Ennen muuttoa tiloihin tehtiin tarvittavat pintaremontit kesä-heinäkuun 2025 aikana. Tilat saatiin käyttöön sovitusti elokuussa. Kerroksessa on myös käytössä yksi yhteiskäyttötila, sekä tammikuun 2026 aikana neuvotteluhuone.

Arviointia

Kunnan talon uudemman osan katosta on teetetty mahdollista remonttia ja kustannusarviointia varten arkkitehtisuunnitelmat, rakennesuunnitelmat, sekä IV-suunnitelmat. Suunnitelmat valmistuivat syyskuussa 2025. Näiden suunnitelmien perusteella korjaustyön kustannukset on arvioitu olevan kokonaisuudessaan 550 000 € , alv0%, josta IV- töiden osuus on arvioitu olevan noin 100 000€ , alv 0%.

Kunnan talon uudemman osan purkamisen vaihtoehto on tässä tilanteessa luonteva hetki ottaa huomioon. Kunnan talon vanha puoli on osoittautunut työtiloiltaan riittäväksi ja toimimaan tehokkaana työympäristönä. Lisätilaan ei ole näiltä osin ole tarvetta. Mietittäväksi tulee kuitenkin kokoustilat valtuustonkokousten ja hallituksen kokousten pitopaikka, jos purkamispäätökseen päädytään. Mahdollisia kokoustiloja voisi olla esimerkiksi Kullasvuoren koulun ruokailusali ja Terveysaseman ruokailusali.

 Osa kunnantalon arkistosta sijaitsee uuden osan kellarissa. Tilantarve arkistolle on noin 45-50m². Mahdollisesti pienten tilamuutoksin vanhan osan kellarissa tälle arkistolle löytyisi tilaa.

Kuntalan uudemman osan purkukustannukset arvioidaan olevan summaltaan 90 000€, alv 0%. Tämä summa sisältää purkutyöt, alueen täyttötyöt materiaaleineen ympäristöön nähden muotoiltuna, tarvittavat lämmitykseen,- ja sähköön,- ja veteen liittyvät liittymien purkutyöt. Haitta-ainepurkutöitä summa ei sisällä, arviointityö on tältä osin aloitettu.

Näiden selvitysten johdosta vaihtoehtoina ovat seuraavat:

1.      Tekninen lautakunta päättää kunnantalon uudemman osan kattoremontin aloittamisesta ja valtuuttaa teknisen johtajan aloittamaan urakkakilpailutuksen siihen liittyvistä töistä ja valtuuttaa allekirjoittamaan tarvittavat sopimukset

                                                 tai

2.      Tekninen lautakunta päättää kunnantalon uudemman osan purkamisesta kokonaan, niin että kaikki laajennusosan rakenteet puretaan ja alue muotoillaan ympäristöön sopivaksi ja valtuuttaa teknisen johtajan aloittamaan urakkakilpailutuksen siihen liittyvistä töistä ja valtuuttaa allekirjoittamaan tarvittavat sopimukset

 

Oheismateriaalina luonnoskuvia

Ehdotus

Esittelijä

Jouni Turunen, jouni.turunen@padasjoki.fi

Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle vaihtoehtoa 2. eli kunnantalon uudemman osan purkamisesta kokonaan, niin että kaikki laajennusosan rakenteet puretaan ja alue muotoillaan ympäristöön sopivaksi ja valtuuttaa teknisen johtajan aloittamaan urakkakilpailutuksen siihen liittyvistä töistä ja valtuuttaa allekirjoittamaan tarvittavat sopimukset

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kuvaus

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 20.1.2026 § 6 päättänyt, että kunnantalon uudempi osa puretaan,​ niin että kaikki ns. laajennusosan rakenteet puretaan ja alue muotoillaan ympäristöön sopivaksi ja tekninen johtaja valtuutetaan aloittamaan urakkakilpailutuksen siihen liittyvistä töistä ja valtuuttaa allekirjoittamaan tarvittavat sopimukset.

Hallintosäännön 27 §.n 9. kohdan mukaan teknisen lautakunnan tehtäviin ja toimivaltaan kuuluu lautakunnan hallinnassa olevien rakennusten purkamisesta. Lautakunnan tulee toimia toimivaltansa puitteissa olemassa olevien päätösten mukaisesti.

Koska kyseisen kohteen osalta on kyse yhtäältä periaatteellisesta asiasta (kunnantalo) niin toisaalta toimivaltaan ja sen käyttämiseen liittyen merkityksellistä on, että kunnanvaltuuston hyväksymässä vuoden 2026 taloussuunnitelmassa ja investointiohjelmassa on varattu 550 000 € määräraha ao rakennuksen kunnostustöihin, joka ei ole kuitenkaan investointimäärärahan luonteen vuoksi ole suoraan kohdennettavissa käyttötalousmenoihin kohdentuvaan menoon,  on perusteltua tehdä päätös kunnanvaltuustossa valmistelun ollessa tässä vaiheessa.

Purkukustannuksien kattamiseen tulisi lähtökohtaisesti kyetä kohdentamaan vuodelle 2026 talousarvion käyttötalousmenoihin kohdennettuja määrärahoja toimintaja ja kunnostuskohteita priorisoimalla. Määrärahatarpeesta tullaan lähtökohtaisesti päättämään osana kesäkuun 2026 kunnanvaltuuston kokouksessa käsittelyssä olevaa talousarvion muutoksiin liittyvää päätöstä. Tämä tarkentuu niin sisällön kuin aikataulunkin osalta valmistelun edetessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy teknisen lautakunnan kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle tekemän esityksen.

Lisäksi kunnanhallitus toteaa, että hankkeen rahoituksesta ja tarvittaessa käytönnön toimista päätetään erikseen. Teknisen lautakunnan tulee huomioda purkukustannuksiin tarvittava meno omassa käyttösuunnitelmassaan sekä talouden seurannassaan ensimmäsen kerran viimeistään ensimmäisen osavuosikatsauksen yhteydessä.