Hyppää sisältöön
  Vireillepano/-tulo (Käynnissä)   Valmistelu (Käynnissä)   Päätöksenteko (Käynnissä)

Keulainmetsän ja Rujalan ranta-asemakaavojen muutokset 2022

YHTEYSHENKILÖ
Rakennustarkastaja Henri Vidgren Padasjoen kunta, kaavoittaja Henna Leppänen Ramboll Finland Oy

Keulainmetsän ja Rujalan ranta-asemakaavojen muutokset 2022

Suunnittelualue (n. 4 hehtaaria) sijaitsee Padasjoen kunnan pohjoisosassa Kuhmoisten kunnanrajan tuntumassa Päijänteen rannoilla. Kaavamuutosalueelta on matkaa Padasjoen keskustaan noin 15 kilometriä ja Kuhmoisten keskustaan noin 12 kilometriä. Kaavoitus koskee 10 kiinteistöä.

Alueelle on tehty menneinä vuosina ranta-asemakaavojen muutoksia, jotka noudattavat Päijänteen rantaosayleiskaavan sallimaa rakennusoikeutta sekä määräyksiä rakennusten vähimmäisetäisyydestä keskiveden mukaisesta rantaviivasta (Keulainmetsän ranta-asemakaavan muutos 2012, KV 10.9.2012; Kokonsaaren ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, KV 9.3.2015; sekä Kaarinkorven-Keulainmetsän ranta-asemakaavan muutos, KV 12.2.2018).

ASIAN KÄSITTELY

  Päätöksenteko - Käynnissä

Hallituksen päätöksenteko

Keulainmetsän ja Rujalan ranta-asemakaavojen muutokset, vireille tulo ja kaavaluonnoksen nähtäville asettaminen

Asiakirjat

KAAVAMÄÄR_Keulainmetsä_RAk_luon_09-09-2022.pdf (pdf, 64 kt)

SELOSTUS_Keulainmetsän-Rujalan_RAk-muutokset_2022.pdf (pdf, 3342 kt)

LIITE_1_OAS_Keulainmetsa-Rujala_2022-08-25.pdf (pdf, 874 kt)

LIITE_2_Voimassa_olevat_kaavat.pdf (pdf, 6993 kt)

Keulainmetsä_Rujala_RAK_karttalehti_1.pdf (pdf, 686 kt)

Keulainmetsä_Rujala_RAK_karttalehti_2.pdf (pdf, 586 kt)

Keulainmetsä_Rujala_RAK_karttalehti_3.pdf (pdf, 535 kt)

Valtuuston päätöksenteko

Keulainmetsän ja Rujalan ranta-asemakaavojen muutokset, hyväksymisvaihe

  Valmistelu - 19.9.2022 - Käynnissä

Vastaanotetaan asiakirja

  Vireillepano/-tulo - 30.5.2022 - Käynnissä

Vastaanotetaan asiakirja

Asiakirjat

OAS_Keulainmetsa-Rujala_2022-05-18.pdf (pdf, 874 kt)

KAAVAKARTTA_HYV_Keulainmetsän-Rujalan_RAk-muutokset_18-11-2022_tark_14-02-2023_1.pdf (pdf, 776 kt)

KAAVAKARTTA_HYV_Keulainmetsän-Rujalan_RAk-muutokset_18-11-2022_tark_14-02-2023_2.pdf (pdf, 691 kt)

KAAVAKARTTA_HYV_Keulainmetsän-Rujalan_RAk-muutokset_18-11-2022_tark_14-02-2023_3.pdf (pdf, 626 kt)

KAAVAMÄÄR_HYV_Keulainmetsän-Rujalan_RAk-muutokset_18-11-2022_tark_14-02-2023.pdf (pdf, 76 kt)

LIITE_4_VASTINERAPORTTI_Keulainmetsa_EHDOTUS_14_02_2023.pdf (pdf, 77 kt)

LIITE_5_Asemakaavan_tilastolomake_23.02.2023.pdf (pdf, 24 kt)

SELOSTUS_HYV_Keulainmetsän-Rujalan_RAk-muutokset_2022_tark_14_02_2023.pdf (pdf, 3148 kt)

KAAVAKARTTA_Keulainmetsa-Rujala_18-11-2022_1.pdf (pdf, 881 kt)

KAAVAKARTTA_Keulainmetsa-Rujala_18-11-2022_2.pdf (pdf, 1166 kt)

KAAVAKARTTA_Keulainmetsa-Rujala_18-11-2022_3.pdf (pdf, 1513 kt)

KAAVAMÄÄR_Keulainmetsä_RAk_ehdotus_18-11-2022.pdf (pdf, 76 kt)

LIITE_1_OAS_Keulainmetsa-Rujala_2022-08-25_paiv_2022-11-07.pdf (pdf, 960 kt)

LIITE_2_Voimassa_olevat_kaavat.pdf (pdf, 5824 kt)

LIITE_3_2022-11-07_VASTINERAPORTTI_Keulainmetsa_luonnosvaihe.pdf (pdf, 100 kt)

SELOSTUS_EHD_Keulainmetsän-Rujalan_RAk-muutokset_2022.pdf (pdf, 3350 kt)

Lausunnot_luonnosvaihe.pdf (pdf, 883 kt)

KAAVAMÄÄR_Keulainmetsä_RAk_luon_09-09-2022.pdf (pdf, 64 kt)

Keulainmetsä_Rujala_RAK_karttalehti_1.pdf (pdf, 686 kt)

Keulainmetsä_Rujala_RAK_karttalehti_2.pdf (pdf, 586 kt)

Keulainmetsä_Rujala_RAK_karttalehti_3.pdf (pdf, 535 kt)

LIITE_1_OAS_Keulainmetsa-Rujala_2022-08-25.pdf (pdf, 874 kt)

LIITE_2_Voimassa_olevat_kaavat.pdf (pdf, 6993 kt)

SELOSTUS_Keulainmetsän-Rujalan_RAk-muutokset_2022.pdf (pdf, 3342 kt)

HYVÄKSYTTY_ ALLEKIRJOITETTU_Keulainmetsän_ja_Rujalan_ranta_asemakaava_muutokset_kaava.pdf (pdf, 1116 kt)

Kuuluttaminen

Keulainmetsän ja Rujalan ranta-asemakaavojen muutokset, ehdotusvaiheen kuuleminen

Kuulutusaika: 15.12.2022 - 16.1.2023

Maanomistajien toimesta on aloitettu Keulainmetsän ja Rujalan ranta-asemakaavojen muutosten laatiminen.

Padasjoen kunnanhallitus on kokouksessaan 28.11.2022 § 275 päättänyt Keulainmetsän ja Rujalan

ranta-asemakaavojen muutosten asettamisesta nähtäville ehdotusvaiheen kuulemista varten MRL 65 § ja MRA 27 §:n mukaisesti.

Ranta-asemakaavojen ehdotusasiakirjat pidetään julkisesti nähtävillä ehdotusvaiheen kuulemista varten 15.12.2022-16.1.2023 kuntalassa (Kellosalmentie 20, Padasjoki) sekä internet-sivuilla  https://padasjoki.cloudnc.fi/fi-FI/Kaavat

Kuntala on suljettuna 19.-31.12.2022

Osalliset voivat jättää muistutuksen kaavaehdotusaineistosta kirjallisesti. Asiakirjoja koskevat kirjalliset muistutukset on toimitettava 16.1.2023 klo 15.00 mennessä osoitteeseen Padasjoen kunta, PL 35, 17501 PADASJOKI tai sähköpostitse kirjaamo@padasjoki.fi

Lisätietoja: Padasjoen rakennustarkastaja Henri Vidgren, p. 0400 355 719, henri.vidgren@padasjoki.fi

Ramboll Finland Oy, projektipäällikkö Henna Leppänen, p. 040 352 5798, henna.leppanen@ramboll.fi

Padasjoella 28.11.2022

KUNNANHALLITUS

Asiakirjat

LIITE_3_2022-11-07_VASTINERAPORTTI_Keulainmetsa_luonnosvaihe.pdf (pdf, 100 kt)

SELOSTUS_EHD_Keulainmetsän-Rujalan_RAk-muutokset_2022.pdf (pdf, 3350 kt)

KAAVAKARTTA_Keulainmetsa-Rujala_18-11-2022_2.pdf (pdf, 1166 kt)

KAAVAKARTTA_Keulainmetsa-Rujala_18-11-2022_3.pdf (pdf, 1513 kt)

LIITE_2_Voimassa_olevat_kaavat.pdf (pdf, 5824 kt)

KAAVAKARTTA_Keulainmetsa-Rujala_18-11-2022_1.pdf (pdf, 881 kt)

LIITE_1_OAS_Keulainmetsa-Rujala_2022-08-25_paiv_2022-11-07.pdf (pdf, 960 kt)

KAAVAMÄÄR_Keulainmetsä_RAk_ehdotus_18-11-2022.pdf (pdf, 76 kt)

Keulainmetsän ja Rujalan ranta-asemakaavojen muutokset 2022

Kuulutusaika: 29.9.2022 - 29.10.2022

KEULAINMETSÄN JA RUJALAN RANTA-ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET, VIREILLE TULO, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN JA LUONNOSVAIIHEEN NÄHTÄVILLE ASETTAMINEN

Maanomistajien toimesta on aloitettu Keulainmetsän ja Rujalan ranta-asemakaavojen muutosten laatiminen.

Padasjoen kunnanhallitus on kokouksessaan 19.9.2022 § 206 asettanut Keulainmetsän ja Rujalan

ranta-asemakaavojen muutokset vireille ja hyväksynyt hankkeeseen liittyvän osallistumis- arviointisuunnitelman, sekä luonnosvaiheen asiakirjat. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville koko kaavaprosessin ajaksi, ja luonnosvaiheen aineisto on nähtävillä MRL 62 § ja MRA 30 §:n mukaisesti  29.9.2022-29.10.2022 kuntalassa (Kellosalmentie 20, Padasjoki).

Osallisilla ja muilla kunnan jäsenillä on oikeus esittää asiakirjoista mielipide. Asiakirjoja koskevat kirjalliset mielipiteet on toimitettava 29.10.2022 klo 16.00 mennessä osoitteeseen Padasjoen kunta, PL 35, 17501 PADASJOKI tai sähköpostitse kirjaamo@padasjoki.fi

Lisätietoja: Padasjoen rakennustarkastaja Henri Vidgren, p. 0400 355 719, henri.vidgren@padasjoki.fi

Ramboll Finland Oy, projektipäällikkö Henna Leppänen, p. 040 352 5798, henna.leppanen@ramboll.fi

Padasjoella 19.9.2022