Kunnanhallitus, kokous 18.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 353 Viestintätyöryhmän perustaminen

PADDno-2023-179

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jyri Mäntylä, jyri.mantyla@padasjoki.fi

Kuvaus

Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus johtaa kunnan viestintää ja tiedosttamista, antaa asiaa koskevat yleiset ohjeet ja nimeää viestinnästä vastaavat viranhaltijat.

Esityksen mukaan viestinnästä ja markkinoinnista vastaavat kunnanjohtaja, toimialajohtajat kukin oman toimialansa osalta ja tulosaluejohtajat omien yksiköidensä osalta. Kunnan luottamuselimien ensisijainen tiedottamisvastuu on lautakunnan puheenjohtajalla sekä asian valmistelijalla. Teknisen ohjeistuksen lisäksi viestintäohje mm. kytkee tiedottamisen kunnan strategian toteuttamiseen ja asettaa erillisiä viestinnällisiä tavoitteita.

Liitteenä on luonnos viestintäohjeeksi, jota on käsitelty YT-ryhmässä 15.8.2023. YT-ryhmällä ei ollut huomauttamista luonnokseen. Uuden viestintäohjeen hyväksyminen kumoaa v. 2015 annetun ohjeistuksen. Luonnoksen ovat valmistelleet Jouni Häkkinen, Markku Lahtinen ja Pauliina Koskelo.

Ehdotus

Esittelijä

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan viestintäohjeen tulevaksi voimaan 8.9.2023.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Jyri Mäntylä, jyri.mantyla@padasjoki.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus johtaa kunnan viestintää ja tiedottamista, hyväksyy yleiset ohjeet sekä nimeää viestinnästä vastaavat viranhaltijat. uusi viestintäohje on hyväksytty syksyllä 2023 ja viestinnän yhteistyöpalaverissa 27.11. on sovittu tarkemmin verkkosivujen päivitysvastuista.

Johtoryhmä on 5.12. käsitellyt viestintäasioita ja esittää perustettavaksi viestintätyöryhmää toiminnan koordinoimiseksi. Sen jäseniksi esitetään sivistyksen toimialan ja opetuksen osalta Pirjo Ala-Hemmilää, kirjaston osalta Eija-Liisa Kasesniemeä, hyvinvointipalveluiden osalta Pauliina Koskelaa, varhaiskasvatuksen osalta Minna Myllykangasta, teknisen toimialan osalta Maria Virtasta, ICT:n osalta Markku Lahtista ja hallinnon toimialan osalta Jyri Mäntylää sekä koko organisaation viestinnän osalta Juha Rehulaa, joka toimii myös ryhmän puheenjohtajana.

Ehdotus

Esittelijä

  • Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus nimeää viestinnän vastuuhenkilöt ja viestintätyöryhmän selostetekstin mukaisesti. 

Kunnan viestintävastaavana toimii toistaiseksi kunnanjohtaja Juha Rehula.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 
Oikaisuvaatimusoikeus

 Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

  • Oikaisuvaatimus on toimitettava Padasjoen kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
  • Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
  • Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
  • Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Padasjoen kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot: kirjaamo@padasjoki.fi
Postiosoite: Pl 35 17501 Padasjoki
Postiosoite: Kellosalmentie 20
Faksinumero:    03-551 3345
Puhelinnumero: +358 44 595 9902    

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 -15.00.


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

     
    Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.
     
    Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

 Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Padasjoen kunnan kirjaamosta.

Kirjaamon yhteystiedot: kirjaamo@padasjoki.fi
Postiosoite: Pl 35 17501 Padasjoki
Postiosoite: Kellosalmentie 20
Faksinumero:    03-551 3345
Puhelinnumero: +358 44 595 9902    

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 -15.00