Sivistyslautakunta, kokous 13.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 21 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut

PADDno-2021-138

Valmistelija

  • Julia Kuusiholma-Linnamäki, vs. varhaiskasvatusjohtaja, julia.kuusiholma-linnamaki@padasjoki.fi

Kuvaus

Padasjoen kunnan varhaskasvatus on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä hankeavustusta tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen vuosina 2021-2023. Hankeavustuksella kunnassa on toteutettu avointa varhaiskasvatustoimintaa (Minimajava). Avoin varhaiskasvatus mahdollistaa kotihoidon piirissä olevien lasten pääsemisen varhaiskasvatuksen piiriin. Minimajavan toiminta perustuu niin kansallisen tason normittavaan varhaiskasvatusuunnitelman perusteisiin kuin niistä johdettuun kunnan varhaiskasvatusuunnitelmaan. Avointa varhaiskasvatustoimintaa Minimajavassa on toteutettu tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Minimajavan kerhoa on vetänyt hankeavustuksella palkattu Hanna-Mari Salmi. Perheille lasten avoimeen varhaiskasvatuskerhotoimintaan osallistuminen on maksanut alle kolmevuotiaiden osalta 10 euroa kuukaudessa. Kuukausimaksu 3-5-vuotiaista on ollut 20 euroa. Perheiltä perityllä kuukausimaksulla on katettu muun muassa kerhossa käytetyt askartelumateriaalit ja lapsille tarjottava välipala. 

Vuoden 2023 lopulla Minimajavan kerhotoiminta siirettiin päiväkoti Majavan katon alle. Vuoden 2024 maaliskuun alusta lähtien avoin varhaiskasvatustoiminta on siirretty kunnan toiminnaksi. Esitämme että Minimajavan toiminnan ollessa osa Padasjoen kunnan yleistä varhaiskasvatustoimintaa perheiltä ei peritä lasten kerhoon osallistumisesta kuukausimaksua. 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Julia Kuusiholma-Linnamäki, vs. varhaiskasvatusjohtaja, julia.kuusiholma-linnamaki@padasjoki.fi

Sivistyslautakunta päättää, ettei Padasjoen kunta peri perheiltä avoimesta varhaiskasvatuksesta asiakasmaksuja 1.4.2024 alkaen. Päätös perustuu hallintosäännön pykälään numero 79 "Maksuista päättäminen". 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin 

Merkittiin, että Pasi Ahola poistui kokouksesta tämän pykälän ajaksi, esteellisyysperuste 3. vuoksi (asiaratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä). Hallintolaki 6.6.2003/434 28 §.