Kunnanhallitus, kokous 2.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 274 Hankintaohjeen hyväksyminen

PADDno-2023-30

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kati Yrttiaho, kunnanjohtaja, kati.yrttiaho@padasjoki.fi

Kuvaus

Kunnanaltuusto on myöntänyt 150 000 euroa määrärahaa uuden hankekokonaisuuden käynnistämiseksi vuonna  2023.  Hallintojohtaja on palkannut vuoden alusta hankkeisiin hankesihteerin, joka toimii apuna työryhmille ja projektien vetäjille.

Hankekokonaisuus käsittää useamman projektin, joiden työryhmiin on syytä nimetä kunnan viranhaltijoiden ja työntekijöiden lisäksi luottamushenkilöitä. 

Hankekokonaisuuteen kuuluu:

1.Hankintaohjeen valmistelu, jonka toteuttamisesta vastaa hallintojohtajan vetämänä työryhmä, johon kuuluu johtoryhmä.

2.Maankäytön kehittämissuunnitelma, jonka toteuttamisesta vastaa kunnanjohtajan vetämänä työryhmä, johon kuuluu kehityspäällikkö, tekninen johtaja, rakennustarkastaja,  aluesuunnittelunasiantuntija, konserni –ja omistajaohjaustyöryhmä, sekä erikseen nimettyjä luottamushlöitä.

3.Selvitys kunnan kiinteistöjen/rakennusten kunnosta, käytöstä ja tarpeista (rakennusten kunto, toiminta, kustannukset/tuotot, korjaustarpeet, pitkän tähtäimen käyttösuunnitelma ja kunnossapitosuunnitelma, jonka toteuttamisesta vastaa teknisen johtajan vetämä työryhmä, johon pyydetään tarvittaessa palkattu ulkopuolinen asiantuntija,  teknisen lautakunnan edustus ja kiinteistöjen käyttäjien edustus. Tähän hankkeeseen liittyy myös osaltaan esteettömyysselvitys, sekä yhteisöllisen asumisen selvitys yhteisöllisen asumisen kohteesta. Yhteisöllisen asumisen selvityksen osalta työryhmään liittyy hyvinvointijohtaja.

4.Edellisestä osittain erillisenä jatkona laaditaan yhtiöittämis- ja omistajaohjausselvitys, joka toimii kunnanjohtajan vetämänä ja siihen osallistuu kehityspäällikkö + konserni- sekä sisäisen valvonnan- ja riskienhallinnan jaosto.

5.Selvitys tiedonhallinnan kehittämiseksi, joka totettamisesta vastaa hallintojohtajan vetämä työryhmä, johon kuuluu sivistysjohtaja,  IT-asiantuntija, hallintosohteeri ja mahdollinen opiskelijaharjoittelija.

Hankekokonaisuuden alla toimivien projektien alustava aikataulutus on esitetty oheismateriaalissa. 

Ehdotus

Esittelijä

Kati Yrttiaho, kunnanjohtaja, kati.yrttiaho@padasjoki.fi

Kunnanhallitus nimeää luottamushenkilöedustuksen. Erillisille työryhmille 1-5 varataan mahdollisuus täydentää asiantuntijajäseniä käyttöönsä.

Päätös

Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle.

Janne Tapola, hallintojohtaja, janne.tapola@padasjoki.fi

Kunnanhallitus nimeää luottamushenkilöedustuksen. Erillisille työryhmille 1-5 varataan mahdollisuus täydentää asiantuntijajäseniä käyttöönsä.

Päätös

Kunnanhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun lisäselvityksiä varten.

Valmistelija

  • Jyri Mäntylä, jyri.mantyla@padasjoki.fi

Kuvaus

Kunnanvaltuusto on 25.9.2023 hyväksynyt uuden hallintosäännön tulevaksi voimaan 1.10.2023. Hallintosäännön 19 §:n mukaaan:

"Kunnanhallitus ja lautakunta päättävät hankinnoista ja sopimuksista, joiden kokonaisarvo ylittää hankintalain kansalliset ja EU-kynnysarvot. Viranhaltijat päättävät muutoin hankinnoista ja sopimuksista hankintaohjeen mukaisesti. Kunnassa on laadittu erillinen hankintaohje.

Hankintaoikaisusta päättää sama toimielin tai viranhaltija, joka on tehnyt hankintapäätöksen."

Hallintosäännön 24 §:n 4 mom 1 -kohdan mukaan kunnanhallitus päättää hankintaohjeesta.

Esityslistan liitteenä on luonnos hankintaohjeeksi, jossa ohjeistetaan menettelytavat  EU:n ja kansallisten kynnysarvojen ylittävien sekä alittavien hankintojen osalta. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus hyväksyy hankintaohjeen liitteen mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

hankintoja suorittavat ja valmistelevat viranhaltijat

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

 Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

  • Oikaisuvaatimus on toimitettava Padasjoen kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
  • Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
  • Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
  • Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Padasjoen kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot: kirjaamo@padasjoki.fi
Postiosoite: Pl 35 17501 Padasjoki
Postiosoite: Kellosalmentie 20
Faksinumero:    03-551 3345
Puhelinnumero: +358 44 595 9902    

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 -15.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

    Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.
     
    Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

 Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Padasjoen kunnan kirjaamosta.

Kirjaamon yhteystiedot: kirjaamo@padasjoki.fi
Postiosoite: Pl 35 17501 Padasjoki
Postiosoite: Kellosalmentie 20
Faksinumero:    03-551 3345
Puhelinnumero: +358 44 595 9902    

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 -15.00