§ 6 Lastenkulttuuri Efektin kuntaosuus

Lataa 

PADDno-2020-182

Päätöspäivämäärä

1.12.2025

Päätöksen tekijä

Hyvinvointijohtaja

Päätöksen peruste

Hallintosäntö §29 viranhaltijan yleinen ratkaisuvalta

Kuvaus

Lahden kaupungin kulttuuripalvelut sekä muut Päijät-Hämeen kunnat tekevät yhteistyötä Lastenkulttuurikeskus Efektin kautta. Yhteistyötä on tehty jo vuodesta 2006. Lastenkulttuurikeskus Efektin toiminta kattaa koko Päijät-Hämeen. Efektin Mukana toiminnassa mukana olevat kunnat ovat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä.

 

Efekti tukee toiminnallaan koulujen ja varhaiskasvatuksen taidekasvatusta ja kulttuurityötä. Efekti pyrkii lisäämään uusia yhteistyösuhteita, hankkeita ja toimintoja Päijät-Hämeen alueella ja nostamaan esiin päijäthämäläistä lastenkulttuuriosaamista hankkimalla esityksiä ja työpajoja lastenkulttuurin ammattilaisilta alueen päiväkoteihin ja kouluihin.  Kuntien ja kolmannen sektorin yhteistyön kautta taide- ja kulttuuritoiminta on mahdollisimman monen lapsen saavutettavissa. Efektin toiminta tavoitti viime vuonna reilut 11.000 osallistujaa.

 

Efektin rahoitus koostuu Efektin toiminnassa mukana olevien kuntien rahoitusosuuksista sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksesta. Tämän lisäksi Efektin kautta voidaan hakea muita yhdessä päätettäviä rahoituksia.

 

Kuntien rahoitusosuudet vuonna 2025 muodostuvat seuraavasti: kunnan alle 18-vuotiaiden määrä * 0,60 € + perusmaksu 500 €. Täten Padasjoen kunnan osalta vuosikustannus tulee olemaan 685,40 euroa.

Päätös

Päätän, että Padasjoen kunta on mukana Lastenkulttuuri Efektin toiminnassa ja maksaa kuntaosuuden 685,40 kulttuurityön budjetissa olevista määrärahoista.

Allekirjoitus

Pauliina Koskela

Organisaatiotieto

Padasjoen kunta