Kuvaus
Hyvinvointijohtaja Pauliina Koskela on hakenut 12.11.2025 lähettämällään sähköpostiviestitllä täyttölupaa yhteisöohjaajan toistaiseksi voimassa olevan toimen täyttämiseksi.
"Anon täyttölupaa yhteisöohjaajan toimen täyttämiseen toistaiseksi voimassa olevana 1.1.2026 lähtien. Palkkarahat löytyy valtuuston vahvistamasta talousarviosta hyvinvointipalveluiden tulosalueen budjetista.
Yhteisöohjaajan tehtäviin kuuluu 1.1.2026 alkaen mm. koulunuorisotyö ja koululla toteutettava yhteisöllinen työ, ikääntyneiden päivätoiminnan vastuu ja ohjaus, nuorisopalveluiden yhteisöllinen työ ja nuorten sosiaalinen vahvistaminen, yhdistys ja muu sidosryhmäyhteistyö."
Hyvinvointijohtajan esittämänä sivistyslautakunta hyväksyi talousarvioesityksessään ehdotuksena kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että yhteisöohjaajan toimi perustetaan toistaiseksi täytettäväksi eli vakituisena. Suoraa henkilöstölisäystä ehdotus ei pitänyt sisällään, mutta jaksottainen määräaikaisuus muuttuu vakituiseksi.
Talousarvion laadintaohjeen ja suusanallisen ohjeistuksen mukaan uusien toimintojen synnyttäminen on ollut ja on mahdollista, kuitenkin niin, että niille pitää lähtökohtaisesti esittää vaihtoehtoisesti joko tulojen lisäyksiä tai olemassa olevien menojen vähentämistä.
Vuonna 2024 laadittu talouden tasapainoittamisohjelma piti sisällään 1 000 000 €.n tasapainottamistarpeen. Tämä on ollut ja on mahdollista toteuttaa tuloja lisäämällä tai olemassa olevia menoja vähentämällä. Tasapainottamissuunnitelman mukaisesta tavoitteesta voidaan osoittaa toteutuvan n 800 000 € vuoden 2026 talousarviossa, eli tavoitteesta on ilman lisätoimenpiteitä jääty osin kunnasta riippumattomista syistä kuten taloushallinnon palvelujen lisämenojen ja kunnan työmarkkinatuen maksamiseen osallistumisen merkittävän euromääräisen muutoksen seurauksena.
Vuoden 2026 talousarvio on 160 000 € alijäämäinen. Henkilöstömenojen osuus 10,2 m€.n talousarviosta on 55 %. Kestävien ja pitkäaikaisesti vaikuttavien menojen vähennysten aikaansaamiseksi on henkilöstömenoja kyettävä edelleen vähentämään. Talouden tasapainottamistyön valmistelu tulee jatkumaan talousarvion täytäntöönpano-ohjeeseen sisältyvällä valmistelumallilla, jossa ensimmäinen vaihe tullee sisältämään lautakuntien valmistelun ehdotuksista toimenpiteiksi talouden vakauttamiseksi.
Kunnanjohtajan kunnanhallitukselle tekemä ja valtuuston hyväksymä talousarvio pitää sisällään 3041 Hyte-palveluihin vastoin sivistyslautakunnan esitystä 30 000 € tulot hankerahoitukseen. Täyttöluvan ollessa tässä valmistelutilanteessa ehdollinen se tarkoittaa toimeenpantaessa sitä, että hyvinvointijohtajalla tulee olla yhteisöohjaajan vakituisesti täytettävää tointa täyttäessään tiedossaan lautakunnan päätös käyttösuunnitelmasta, jossa on huomioitu niin talouden tasapainottamisen tarpeet tai ainakin prosessi, jolla lautakunta talouden tasapainottamistyötä tekee kuin erityisesti näkemys siitä, miten 30 000 €.n hankeavustus tai muutoin vastaava euromäärä talousarviota täytäntöönpantaessa katetaan.