Kuvaus
Padasjoen kunta omistaa Padasjoen Vesihuolto Oy:stä 224 kpl yhtiön 400 osakkeesta.
Padasjoen Vesihuolto Oy:n toimiala ja toiminnan tarkoitus ovat
“2 § Toimiala
Yhtiön toimialana on rakentaa, hoitaa ja ylläpitää toiminta-alueellaan vesihuoltolain tarkoittamaa vesihuoltolaitosta sekä toimia vesihuoltoon liittyvissä kehitys- ja tutkimustöissä sekä tarjota vesihuolto- ja muita alaan liittyviä palveluja. Yhtiö voi omistaa, hallita ja vuokrata kiinteistöjä, osakkeita, osuuksia ja arvopapereita.
3 § Toiminnan tarkoitus
Yhtiö toimii yleishyödyllisellä pohjalla, voittoa jakamatta tarkoituksena lisätä toiminta-alueen viihtyvyyttä ja hyvinvointia, elvyttää sen tuotannollista toimintaa sekä edistää pohjavesien ja ympäristön suojelua.”
Lisäksi yhtiöjärjestyksessä todetaan yhtiön purkautumisesta seuraavaa
“16 § Erinäisiä säännöksiä
Tämän yhtiöjärjestyksen muuttamiseen tai yhtiön purkamiseen ilman lain määräämää syytä vaaditaan, että yhtiökokouksen päätöstä kannattaa vähintään 3/4 kokouksessa annetuista äänistä ja kokouksessa edustettuna olevista osakkeista. Yhtiön purkautuessa luovutetaan sen netto-omaisuus kokonaisuudessaan Padasjoen kunnalle käytettäväksi 2 § ja 3 §:ssä mainittuihin toimintoihin ja tarkoituksiin.”
Padasjoen Vedet Oy on kunnan 100 % omistama yhtiö, jonka toimialana ja toiminnan tarkoituksena on yhtiöjärjestyksen mukaan
“2. Toimiala
Yhtiön toimialana on rakentaa, hoitaa ja ylläpitää toiminta-alueellaan vesihuoltolain tarkoittamaa talousvesi- ja viemärilaitostoimintaa sisältäen vedenhankinnan, talousveden käsittelyn ja jakelun sekä jätevesien käsittelyn eli viemäröinnin ja puhdistuksen. Yhtiö voi omistaa ja hallita osakkeita sekä kiinteää omaisuutta.
3. Toiminnan tarkoitus
Yhtiön toiminnan tarkoituksena on toimialansa mukaisella toiminnalla huolehtia vesihuoltolain tarkoittamasta talousvesi- ja viemärilaitostoiminnasta toiminta-alueellaan.
Yhtiön toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tuottaminen yhtiön osakkeenomistajille eikä yhtiö jaa osinkoa.
Yhtiö ei jaa osinkoa eikä varoja vapaan oman pääoman rahastosta. Jaettaessa vapaata omaa pääomaa muutoin kuin voitonjakona tai jaettaessa sidottua omaa pääomaa, taikka jaettaessa yhtiön vapaata tai sidottua omaa pääomaa omien osakkeiden hankkimisen tai lunastamisen taikka osakepääoman alentamisen yhteydessä, voidaan yhtiön varoja jakaa osakkeenomistajille enintään osakkeenomistajan omistamien osakkeiden nettovarallisuusarvoa vastaavaan määrään saakka.
Yhtiön purkautuessa ja rekisteristä poistettaessa on yhtiön nettovarat kuitenkin jaettava osakkeenomistajille osakeomistusten mukaisessa suhteessa.”
Padasjoen Vesihuolto Oy on ylimääräisessä yhtiökokouksessa 16.6.2025 tehnyt päätöksen yhtiön purkamisesta ja selvitystilaan asettamisesta. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön purkautuessa sen netto-omaisuus luovutetaan kokonaisuudessaan Padasjoen kunnalle käytettäväksi yhtiön toimialaa vastaaviin toimiin ja tarkoituksiin.
Yhtiö puretaan selvitysmenettelyn kautta liikkeen luovutuksen periaatteita noudattaen. Yhtiön selvitystila on alkanut 16.6.2025 ja selvitysmiehenä toimii asianajaja Pekka Romo.
Padasjoen Vesihuolto Oy:n palvelutoiminta siihen liittyvine tarpeellisine sopimuksineen luovutetaan kokonaisuudessaan Padasjoen Vedet Oy:lle. Luovutuksensaaja ottaa vastaan luovuttajan koko palvelutoiminnan siihen liittyvine liittymä- ym. sopimuksineen.
Luovutus tapahtuu tasearvoin, joita on pidettävä käypänä arvona huomioon ottaen puhtaan käyttöveden häiriötön toimitusvelvollisuus ja vesijohtoverkoston osittainen korjausvelka.
Luovutettavat varat kattavat taseen mukaiset velat ja muuta vastuut. Luovutuksessa on otettu huomioon myös liittymissopimuksiin mahdollisesti kuuluva liittymismaksun palautusvastuu. Luovutuksensaaja ottaa huomioon sen, ettei maan alla kulkevaa vesijohtoverkoston kuntoa ole voitu tarkistaa luovutusta varten.
Tavoitteena on, että selvitystila voidaan lopettaa 30.6.2026 mennessä.
Sopimus liikkeen luovuttamisesta sisältää liikkeen luovutuksen taustojen ja tarkoituksen lisäksi luovutuksen kohteen yksilöinnin, kauppahinnan, luovutuspäivän omistus ja hallintaoikeuksien siirtymisineen, rahoitusvarat, saatavat ja pankkipalvelusopimukset, irtaimen omaisuuden, arkistojen, rakennusten, sopimuksien, siirtyvien velkojen ja vastuiden, panttauksien, osamaksusopimuksien, leasingsopimuksien yms., salassapidon, luovuttajan vakuutuksien, luovutuksen saajan vakuutuksien ja vastuiden, sovellettavan lain ja riitojen ratkaisemisen, muiden ehtojen, sopimuskappaleiden, sopimuksen voimaantulon sekä päiväyksen ja allekirjoitusten sopimuskohdat sekä liitteet kirjanpidon väliajosta per 30.9.2025 ja laskeman aiheutuvista kustannuksista.
Padasjoen kunta on luovuttajayhtiön enemmistöomistaja (224/400 osaketta).
Padasjoen Vesihuolto Oy:n yhtiöjärjestyksen 16 §:n mukaisesti “Yhtiön purkautuessa luovutetaan sen netto-omaisuus kokonaisuudessaan Padasjoen kunnalle käytettäväksi 2 § ja 3 §:ssä mainittuihin toimintoihin ja tarkoituksiin. Yhtiöjärjestyksen 2 §:ssä määrätään yhtiön toimiala ja 3 §:ssä yhtiön toiminnan tarkoitus.
Koska luovutus tapahtuu laaditun sopimuksen mukaisesti suoraan Padasjoen Vedet Oy:lle Padasjoen kunnan asemesta Padasjoen Vesihuolto Oy:n purkautuessa, tarvitaan Padasjoen Vesihuolto Oy:n yhtiöjärjestyksen 16 §:n perusteella Padasjoen kunnan päätös luovutuksen hyväksymisestä.
Padasjoen Vedet Oy:n ollessa kunnan 100 % omistama yhtiö, ja kun kyse on merkittävästä nykyisen toiminnan laajuuden muuttumisesta yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaisen toimialan ja toiminnan tarkoituksen mahdollistamana, on näin ollen omistajaohjauksellisesta näkökulmasta perusteltua käsitellä sopimus ja sen hyväksyminen kunnanhallituksessa ja kunnanvaltuustossa.
Padasjoen kunnan hallintosäännön 22 §.n mukaan
“Konsernijohdon tehtävät ja toimivallan jako
Kunnanhallitus 1. Vastaa omistajapolitiikan, omistajaohjauksen periaatteiden ja konserniohjeen kehittämisestä ja valmistelusta valtuustolle. 2. Vastaa omistajaohjauksen toteuttamisesta ja organisoi konsernijohtamisen ja konsernivalvonnan antaen myös omistajaohjaukseen liittyvä toimenpide-esitys.”
Sopimuksen osapuolten osalta Padasjoen Vesihuolto Oy:n yhtiökokous on kutsuttu päättämään luovutussopimuksen hyväksymisestä maanantaina 8.12.2025. Padasjoen Vedet Oy:n hallituksen tulee osaltaan hyväksyä sopimus ennen kunnanvaltuuston kokousta 15.12.2025.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi
1) Kunnanhallitus päättää omistajaohjauksena Padasjoen Vedet Oy:lle, että Padasjoen Vedet Oy on oikeutettu vastaanottamaan liikkeen luovuttamisen ehtojen mukaisesti sopimuksen toimintojen, velvoitteiden ja vastuiden siirtymisen Padasjoen Vesihuolto Oy:ltä Padasjoen Vedet Oy:lle.
2) Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy Padasjoen Vesihuolto Oy:n ja Padasjoen Vedet Oy:n välisen sopimuksen liikkeen luovutuksesta