Kuvaus
Padasjoen kunnanvaltuuston hyväksymän hallintosäännön 140 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Hallintosäännön 141 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, elleivät erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Kokouskutsu lähetetään vähintään 4 päivää ennen kokousta.
Lautakunnan jäsenen on kutsuttava varajäsen sijaansa ja ilmoitettava sihteerille, mikäli hän ei pääse kokoukseen. Kun jäsen on esteellinen jossakin kokousasiassa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen yksittäisen asian käsittelyyn.Sihteeri toimittaa jäsenen pyynnöstä kutsun ja esityslista/kokouslinkin varajäsenelle.
Hallintosäännön mukaan lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.
Padasjoen kunnan hallintosääntö
V OSA Päätöksenteko- ja hallintomenettely muissa toimielimissä kuin valtuustossa
18. luku Kokousmenettely § 136 - 162
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Leena Hopeela-Juvonen, leena.hopeela-juvonen@padasjoki.fi
Tarkastuslautakunnan kokoukset pidetään vuosina 2025-2029 Kuntalassa, mutta kokouksiin on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä hybridikokouksena tai pitää täysin sähköisiä etäkokouksia.
Kokouskutsu tulee sähköisenä kalenterikutsuna puheenjohtajan hyväksyttyä kokousajankohdan ja esityslista liitteineen ja oheismateriaaleineen julkaistaan sähköisessä kokousjärjestelmässä vähintään 4 päivää ennen kokousta. Julkinen esityslista julkaistaan kunnan internet sivuilla.
Tarkastuslautakunnan pöytäkirja pidetään nähtävänä tarkastamisen jälkeen kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.