PADDno-2024-45
Hallintosääntö 30 § kohta 10.
Kuntatodistus on kunnan tai kuntayhtymän rahamarkkinoilla liikkeellelaskema lyhytaikainen velkasitoumus. Rahoituskustannus määräytyy kuntatodistuksen liikkeellelaskuhetken markkinakoron mukaan.
Padasjoen kunnalla on kuntatodistusohjelma Kuntarahoitus Oy.n kanssa. Ohjelman luottolimiitin määrä eli samanaikaisesti liikkeellä olevien kuntatoditusten yhteenlaskettu maksiminimellisarvo on 1.000.000 euroa.
Kunnan kassatilanne on ollut alkuvuoden aikana hyvä. Ennustettavissa on, että loppuvuoden aikana päästään uudelleen hyvälle tasolle. Kunnan tulovirrassa kuukausivaihtelu suuri. Verotulojen kertymän kuukausittainen vaihtelu on merkittävä sen ollessa useiden satojen tuhansien eurojen suuruinen eri kuukausien välillä. Kassanhallinnan näkökulmasta hyvinkään suoritettu ennakointi ei ole riittävää. Kaikken kaikkiaan kunnan tulovirta on toisaalta ennakoitavissa olevaa (laskutusten säännönmukaisuus), mutta toisaalta osa tuloista tilittyy kunnalle kerran tai kaksi vuodessa.
Ostolaskujen erääntymisen määrän, tehtyjen päätösten (maanhankinta, Padasjoen Asuntotalot Oy.n laina), palkanmaksun sekä takaisin maksettavan lainaerän vuoksi velvoitteista suoriutumiseksi on tarpeen käyttää Kuntatodistuksen hyödyntämistä tilapäisenä rahoitusvälineenä.
Kuntarahoitukselta on pyydetty tarjous nimellismäärältään 500 000 €.sta Korko määrittyy päivän hinnan mukaan. Kuntatodistuskaupasta ei aiheudu muita kuluja. Luottolimiitti maksetaan pois 30.9.2025.
Päätän ottaa kuntatodistusohjelmaa hyödyntäen 500 000 € määräisen lyhytaikaisen luoton ajalle 4.7. - 30.9.2025. Luoton korko on 2,08 p.a. Luotosta ei peritä muita maksuja.