Kunnanvaltuusto, kokous 18.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 14 Hallintosäännön muuttaminen vaalilautakunnan kokouspalkkioiden osalta

PADDno-2021-186

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jyri Mäntylä, jyri.mantyla@padasjoki.fi

Kuvaus

Hallintosääntöä tulee uudistaa koskien toimivaltaa poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa. Samassa yhteydesä on tarkoitus päivittää hallintosääntöä myös joidenkin muiden lakimuutosten ja toiminnallisten muutosten osalta. Hallintosääntöön tehtäviä muutoksia on valmisteltu siten, että asiaa on käsitelty YT-ryhmässä 15.8. ja 11.9. sekä valtuustoseminaarissa 8.9.2023. YT-toimikunnalla ei ollut huomautettavaa asiaan.

Asiaselosteeseen on tehty kooste olennaisimmista muutoksista. Tavoitteena ei ole ollut tässä vaihheessa tehdä suurta kokonaisuudistusta, vaan suorittaa lakimuutoksista johtuvat tekniset päivitykset ja tehdä samassa yhteydessä joitakin toimintaa tehostavia ja rajapintoja tarkentavia muutoksia. Valmistelijoiden näkemys on se, että strategiatyön yhteydessä esille nousevat kehitystarpeet saattavat aiheuttaa uusia muutostarpeita jo v. 2024 aikana. Lisäksi tarkoituksena on muuttaa lautakuntarakennetta 1.8.2025 alkaen siten, että rakennus- ja ympäristölautakunta itsenäisenä lautakuntana poistuu kuntaorganisaatiosta, joten hallintosääntöä muutetaan vielä kuluvan valtuustokauden aikana uudelleen. 

Toimivalta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa:

Kuntalain 90 §:n 3 momentin mukaiset määräykset toiminnan järjestämisestä poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa on huomioitava hallintosäännössä 30.9.2023 mennessä. Kuntaliiton mallisäännön mukaiset pykälät mahdollistavat sen, että kunnanjohtaja ja toimialajohtaja toimialallaan voivat poikkeusoloissa ja normaaliajan häiriötilanteissa tarvittaessa käyttää  normaalista poikkeavaa toimivaltaa välttämättömän syyn vuoksi. Ao. pykälät sisältävät myös määräykset siitä, kuinka asiasta raportoidaan kunnanhallitukselle jolla on oikeus vahvistaa poikkeaminen määräajaksi tai todeta, että em. poikkeamiselle ei enää ole perusteita.

Delegointivaltuutus:

Hallintosääntö sisältää delegointivaltuutuksen, jonka perusteella toimielin tai viranhaltija voi siirtää toimivaltaansa alaiselleen viranomaiselle. Tämä mahdollistaa toiminnan tehostamisen ja päätöksentekoprosessien tarkemman sovittamisen eri hallintokuntien tarpeisiin.

Rakenteelliset muutokset:

Esityksen mukaan konserni- sekä riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan jaosto poistuu ja sen tehtävät siirtyvät kunnanhallitukselle. Kunnan sisäisessä organisaatiossa elinvoiman kehittäminen ja työllisyydenhoito kytketään kiinteämmin osaksi kunnanhallituksen toimialaa ja suoraan kunnanjohtajan alaisuuteen.

Toiminnallisia muutoksia:

Kunnanjohtajan sijaisena sekä kunnanjohtajan että kunnanhallituksen esittelijän tehtävissä voivat jatkossa toimia hallintojohtajan lisäksi sivistysjohtaja ja tekninen johtaja. Nuorisovaltuuston lisäksi myös vanhus- ja vammaisneuvosto voi nimetä edustajan valtuuston kokouksiin. Elinkeinoasioiden vaikuttamistoimielimeksi perustetaan elinvoimatoimikunta. Hankintojen osalta siirrytään menettelyyn, jossa ao. toimielimet suorittavat kansallisen tai EU -raja-arvon ylittävät hankinnat ja muut hankintapäätökset tekevät viranhaltijat. Kunnanhallitus antaa erillisen hankintaohjeen. Kunnanhallitus saa uusia konserniohjaukseen, riskienhallintaan ja sisäiseen valvontaan liittyviä tehtäviä ja siltä siirtyy maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) säädöksiin perustuvia tehtäviä tekniselle lautakunnalle. Henkilövalintojen osalta valtuusto valitsee kunnanjohtajan, hallitus tarvittaessa määräaikaisen kunnanjohtajan sekä toimialajohtajat ja toimialajohtajat puolestaan alaisenaan olevan muun henkilöstön. Sijaiset ottaa se, joka on myöntänyt virka- tai työvapaan. Tekninen lautakunta päättää valtuuston perusteiden mukaisesti huoneistojen ja tonttien myymisestä  ja vuokraamisesta, mikäli toimivaltaa ei ole osoitettu muulle viranomaiselle. Muun kiinteän omaisuuden myymisestä ja vuokraamisesta päättää kunnanhallitus. Irtaimen omaisuuden poistamisesta, myymisestä ja käytettäväksi luovuttamisesta päättää toimialajohtaja. Kunnanjohtaja vastaa lainarahoituksesta ja rahavarojen sijoittamisesta. Vakuudet hyväksyy, valvoo ja vapauttaa ao. toimialajohtaja.

Valtuustoseminaarissa keskusteluttaneita asioita

Valtuustoseminaarissa käytiin läpi hallintosäännön valmisteluvaihe pykälätasolla ja keskustelun yhteydessä todettiin joitakin selkeitä muutostarpeita. Niiden lisäksi keskustelua käytiin mm. otto-oikeuden käyttämisestä. Kuntaliiton mallisääntö pitää sisällään kaksi vaihtohtoista mallia, joissa toisessa otto-oikeus on vain hallituksella ja toisessa myös lautakunnalla. Liitteenä olevaan malliin on kirjattu vain hallituksen otto-oikeuden sisältävä malli. Elinvoimaneuvoston roolista ja nimestä käytiin keskustelua. Esityksessä nimi on muutettu elinvoimatoimikunnaksi, mutta kyseessä on edelleen vaikuttamistoimielin. Esillä oli myös mahdollisuus nimetä hallituksen alainen jaosto hoitamaan elinkeinoasioita. Jaoston nimeämiseen liittyvää asiaa on selvitetty seminaarin jälkeen. Mikäli halutaan, että hallitus nimeää sen jäsenet, niin nimeämistä koskeva valtuutus on otettava hallintosääntöön. Esityksen mukaan hallituksella on mahdollisuus nimetä jaostoja hoitamaan toimivaltaansa koskevia tehtäviä. Esitetyssä mallissa omakotitonttien myymisestä päättää kunnanjohtaja.

 

Ehdotus

Esittelijä

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyisi liitteen mukaisen hallintosäännön tulevaksi voimaan 1.10.2023 alkaen.

Lisäksi hallitus esittää, että valtuusto päättäisi, että hallintosääntöä uudistetaan kuluvan valtuustokauden aikana siten, että rakennus- ja ympäristölautakuntaa ei nimetä seuraavalle valtuustokaudelle. rakennus- ja ympäristölautakunnan tehtävät järjestetään uudella, myöhemmin päätettävällä tavalla.

Päätös

Hyväksyttiin muutoksin.

Kokouskäsittely

Asian käsittelyn yhteydessä esittelijä teki seuraavat muutokset päätösehdotukseen: Jaostojen perustamista koskevat maininnat poistetaan hallintosääntöesityksestä ja ne korvataan toimikunnilla. Esitykseen lisätään maininta siitä, että osakkeiden ostamisesta ja myymisestä päättää tarvittaessa kunnanjohtaja. Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Kuvaus

Kunnanhallitus 18.9.2023 255§:

Hallintosääntöä tulee uudistaa koskien toimivaltaa poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa. Samassa yhteydessä on tarkoitus päivittää hallintosääntöä myös joidenkin muiden lakimuutosten ja toiminnallisten muutosten osalta. Hallintosääntöön tehtäviä muutoksia on valmisteltu siten, että asiaa on käsitelty YT-ryhmässä 15.8. ja 11.9. sekä valtuustoseminaarissa 8.9.2023. YT-toimikunnalla ei ollut huomautettavaa asiaan.

Asiaselosteeseen on tehty kooste olennaisimmista muutoksista. Tavoitteena ei ole ollut tässä vaiheessa tehdä suurta kokonaisuudistusta, vaan suorittaa lakimuutoksista johtuvat tekniset päivitykset ja tehdä samassa yhteydessä joitakin toimintaa tehostavia ja rajapintoja tarkentavia muutoksia. Valmistelijoiden näkemys on se, että strategiatyön yhteydessä esille nousevat kehitystarpeet saattavat aiheuttaa uusia muutostarpeita jo v. 2024 aikana. Lisäksi tarkoituksena on muuttaa lautakuntarakennetta 1.8.2025 alkaen siten, että rakennus- ja ympäristölautakunta itsenäisenä lautakuntana poistuu kuntaorganisaatiosta, joten hallintosääntöä muutetaan vielä kuluvan valtuustokauden aikana uudelleen. 

Toimivalta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa:

Kuntalain 90 §:n 3 momentin mukaiset määräykset toiminnan järjestämisestä poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa on huomioitava hallintosäännössä 30.9.2023 mennessä. Kuntaliiton mallisäännön mukaiset pykälät mahdollistavat sen, että kunnanjohtaja ja toimialajohtaja toimialallaan voivat poikkeusoloissa ja normaaliajan häiriötilanteissa tarvittaessa käyttää  normaalista poikkeavaa toimivaltaa välttämättömän syyn vuoksi. Ao. pykälät sisältävät myös määräykset siitä, kuinka asiasta raportoidaan kunnanhallitukselle jolla on oikeus vahvistaa poikkeaminen määräajaksi tai todeta, että em. poikkeamiselle ei enää ole perusteita.

Delegointivaltuutus:

Hallintosääntö sisältää delegointivaltuutuksen, jonka perusteella toimielin tai viranhaltija voi siirtää toimivaltaansa alaiselleen viranomaiselle. Tämä mahdollistaa toiminnan tehostamisen ja päätöksentekoprosessien tarkemman sovittamisen eri hallintokuntien tarpeisiin.

Rakenteelliset muutokset:

Esityksen mukaan konserni- sekä riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan jaosto poistuu ja sen tehtävät siirtyvät kunnanhallitukselle. Kunnan sisäisessä organisaatiossa elinvoiman kehittäminen ja työllisyydenhoito kytketään kiinteämmin osaksi kunnanhallituksen toimialaa ja suoraan kunnanjohtajan alaisuuteen.

Toiminnallisia muutoksia:

Kunnanjohtajan sijaisena sekä kunnanjohtajan että kunnanhallituksen esittelijän tehtävissä voivat jatkossa toimia hallintojohtajan lisäksi sivistysjohtaja ja tekninen johtaja. Nuorisovaltuuston lisäksi myös vanhus- ja vammaisneuvosto voi nimetä edustajan valtuuston kokouksiin. Elinkeinoasioiden vaikuttamistoimielimeksi perustetaan elinvoimatoimikunta. Hankintojen osalta siirrytään menettelyyn, jossa ao. toimielimet suorittavat kansallisen tai EU -raja-arvon ylittävät hankinnat ja muut hankintapäätökset tekevät viranhaltijat. Kunnanhallitus antaa erillisen hankintaohjeen. Kunnanhallitus saa uusia konserniohjaukseen, riskienhallintaan ja sisäiseen valvontaan liittyviä tehtäviä ja siltä siirtyy maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) säädöksiin perustuvia tehtäviä tekniselle lautakunnalle. Henkilövalintojen osalta valtuusto valitsee kunnanjohtajan, hallitus tarvittaessa määräaikaisen kunnanjohtajan sekä toimialajohtajat ja toimialajohtajat puolestaan alaisenaan olevan muun henkilöstön. Sijaiset ottaa se, joka on myöntänyt virka- tai työvapaan. Tekninen lautakunta päättää valtuuston perusteiden mukaisesti huoneistojen ja tonttien myymisestä  ja vuokraamisesta, mikäli toimivaltaa ei ole osoitettu muulle viranomaiselle. Muun kiinteän omaisuuden myymisestä ja vuokraamisesta päättää kunnanhallitus. Irtaimen omaisuuden poistamisesta, myymisestä ja käytettäväksi luovuttamisesta päättää toimialajohtaja. Kunnanjohtaja vastaa lainarahoituksesta ja rahavarojen sijoittamisesta. Vakuudet hyväksyy, valvoo ja vapauttaa ao. toimialajohtaja.

Valtuustoseminaarissa keskusteluttaneita asioita

Valtuustoseminaarissa käytiin läpi hallintosäännön valmisteluvaihe pykälätasolla ja keskustelun yhteydessä todettiin joitakin selkeitä muutostarpeita. Niiden lisäksi keskustelua käytiin mm. otto-oikeuden käyttämisestä. Kuntaliiton mallisääntö pitää sisällään kaksi vaihtohtoista mallia, joissa toisessa otto-oikeus on vain hallituksella ja toisessa myös lautakunnalla. Liitteenä olevaan malliin on kirjattu vain hallituksen otto-oikeuden sisältävä malli. Elinvoimaneuvoston roolista ja nimestä käytiin keskustelua. Esityksessä nimi on muutettu elinvoimatoimikunnaksi, mutta kyseessä on edelleen vaikuttamistoimielin. Esillä oli myös mahdollisuus nimetä hallituksen alainen jaosto hoitamaan elinkeinoasioita. Jaoston nimeämiseen liittyvää asiaa on selvitetty seminaarin jälkeen. Mikäli halutaan, että hallitus nimeää sen jäsenet, niin nimeämistä koskeva valtuutus on otettava hallintosääntöön. Esityksen mukaan hallituksella on mahdollisuus nimetä jaostoja hoitamaan toimivaltaansa koskevia tehtäviä. Esitetyssä mallissa omakotitonttien myymisestä päättää kunnanjohtaja.

Päätösehdotus:

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyisi liitteen mukaisen hallintosäännön tulevaksi voimaan 1.10.2023 alkaen.

Lisäksi hallitus esittää, että valtuusto päättäisi, että hallintosääntöä uudistetaan kuluvan valtuustokauden aikana siten, että rakennus- ja ympäristölautakuntaa ei nimetä seuraavalle valtuustokaudelle. Rakennus- ja ympäristölautakunnan tehtävät järjestetään uudella, myöhemmin päätettävällä tavalla.

Asian käsittelyn yhteydessä esittelijä teki seuraavat muutokset päätösehdotukseen: Jaostojen perustamista koskevat maininnat poistetaan hallintosääntöesityksestä ja ne korvataan toimikunnilla. Esitykseen lisätään maininta siitä, että osakkeiden ostamisesta ja myymisestä päättää tarvittaessa kunnanjohtaja. Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Ehdotus

Kunnanvaltuusto hyväksyy liitteen mukaisen hallintosäännön tulevaksi voimaan 1.10.2023 alkaen ja päättää, että hallintosääntöä uudistetaan kuluvan valtuustokauden aikana siten, että rakennus- ja ympäristölautakuntaa ei nimetä seuraavalle valtuustokaudelle. Rakennus- ja ympäristölautakunnan tehtävät järjestetään uudella, myöhemmin päätettävällä tavalla.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Jyri Mäntylä, jyri.mantyla@padasjoki.fi

Kuvaus

Vaalilautakunnan kokouspalkkio määräytyy hallintosäännön 173 §:n mukaan seuraavasti:

 

173 § Kokouspalkkiot

 

Kuntalain mukaisten toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot:

Kunnanvaltuusto                                                                                                              90 €

Kunnanhallitus, tarkastuslautakunta                                                                         80 €

Muut lautakunnat, jaosto, toimikunnat ja muut toimielimet                           60 €

 

Puheenjohtajalle tai kokouksessa puheenjohtajana toimivalle varapuheenjohtajalle suoritetaan kokouspalkkio, joka vastaa asianomaisen toimielimen jäsenen kokouspalkkiota korotettuna 50 %:lla.

 

Samasta kokouksesta toimitetaan korotettu palkkio ainoastaan yhdelle puheenjohtajana, sihteerinä tai esittelijänä toimivalle yhdestä tehtävästä kokousta kohti.

 

Yli kolme tuntia kestävästä kokouksesta suoritetaan 174 §:n 1 momentissa mainitun kokouspalkkion lisäksi 50 % sanotun kokouspalkkion määrästä, jokaista kolmen tunnin jälkeen alkavaa tuntia kohden.

 

Keskusvaalilautakunnan, vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajalle ja jäsenelle maksetaan kultakin äänestyksen toimituspäivältä lautakunnan palkkiot 50 prosentilla korotettuna. Palkkioihin sisältyy kultakin toimituspäivältä palkkio vaalitoimituksen päätyttyä suoritettavasta laskentatehtävästä.

 

 

Kun otetaan huomioon vaalitoimituksen pitkä kesto ja se, että osa vaalilautakunnasta työskentelee koko päivän, on korvaus euromääräisesti pieni. Palkkiota tulisi korottaa siten, että siinä huomioitaisiin paremmin vaalitoimituksen vaatima työmäärä. Esitetty muutos tarkoittaisi sitä, että klo 9-20 vaalitoimitukseen kokonaisuudessaan osallistuva vaalilautakunnan jäsen saa 90 euron (60+30) kokouspalkkion lisäksi kokouspalkkion korotusta 10 tunnilta yhteensä 100 euroa/vaalipäivä. Esitetty muutos koskee siten vain niitä vaalilautakunnan jäseniä, jotka työskentelevät vaalipäivänä yli kolme tuntia. Puheenjohtajalle ja jäsenelle maksettava euromääräinen korotus on saman suuruinen.

 

Ehdotus

Esittelijä

Juha Rehula, Kunnanjohtaja, juha.rehula@padasjoki.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että hallintosäännön 173 §:ään lisätään 6 momentti, joka on seuraava:

Vaalilautakunnan puheenjohtajalle ja jäsenelle maksetaan lisäksi kultakin äänestyksen toimituspäivältä kokouspalkkion korotusta 10 euroa/alkava tunti niiltä osin, kuin läsnäolo vaalitoimituksessa ja ääntenlaskennassa ylittää kolme tuntia.

 

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Jyri Mäntylä, jyri.mantyla@padasjoki.fi

Kuvaus

_

Ehdotus

Valtuusto päättää lisätä hallintosäännön 173 §:ään seuraavan 6 momentin: 

Vaalilautakunnan puheenjohtajalle ja jäsenelle maksetaan lisäksi kultakin äänestyksen toimituspäivältä kokouspalkkion korotusta 10 euroa/alkava tunti niiltä osin,​ kuin läsnäolo vaalitoimituksessa ja ääntenlaskennassa ylittää kolme tuntia.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

 

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.
     

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

 

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna
Käyntiosoite: Hämeenlinnan oikeustalo, Arvi Kariston katu 5, Hallinto-oikeuden istuntosali on oikeustalon pohjakerroksessa ja asiakaspalvelu 1. kerroksessa., Hämeenlinna
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi   Sähköpostia lähetettäessä (at)-merkintä korvataan @-merkillä.
Faksinumero: 029 56 42269
Puhelinnumero: 029 56 42210 (asiakaspalvelu), tietoliikennekatkon sattuessa 050 407 3429 (lisämaksuton)
Puhelinvaihde: 029 56 42200

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

1.       päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)

2.       miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)

3.       vaatimusten perustelut

4.       mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

 

Valitukseen on liitettävä:

1.       valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen

2.       selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta

3.       asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy Tuomioistuinlaitoksen sivustolta

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Padasjoen kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: PL 35, 17501 Padasjoki
Käyntiosoite: Kelloalmentie 20, Padasjoki
Sähköpostiosoite: kirjaamo@padasjoki.fi
Faksinumero: 03-551 3345
Puhelinnumero: +358 44 595 9902                        

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 15.00.