PADDno-2024-219
Padasjoen kunnan hallintosääntö 19 § Hankinnat
Kunnanhallitus ja lautakunta päättävät hankinnoista ja sopimuksista, joiden kokonaisarvo ylittää hankintalain kansalliset ja EU-kynnysarvot. Viranhaltijat päättävät muutoin hankinnoista ja sopimuksista hankintaohjeen mukaisesti. Kunnassa on laadittu erillinen hankintaohje. Hankintaoikaisusta päättää sama toimielin tai viranhaltija, joka on tehnyt hankintapäätöksen.
Kuntalan vanhan osan saneeraustyöt tehty pääosin vuoden 2025 puolella. Toisen kerroksen yksi työhuoneista on ollut vuokratilana paikallisella toimijalla. Toimijan muuttaessa muualle on tilan jatkokäyttöä pohdittu, tarve neuvotteluhuoneelle todettiin. Työhuoneita on riittävästi.
Huoneen seinä,- ja kattopinnat tasoitetaan ja maalataan tarvittavilta osin, ikkunasmyykeihin laitetaan vahvistekankaat tasoituksen yhteydessä ja maalataan. Samalla tehdään jo käytössä oleviin työhuoneisiin tarvittavia pieniä maalaustöitä viihtyisyyden parantamiseksi.
Padasjoen kunta on pyytänyt Moniasennus JH:lta tarjouksen työn suorittamisesta. Tarjoukseen pyydetty tuntihinta ja arvio työn kestosta.
Valtuuston hyväksymässä talousarviossa on varattu Kuntalan vanhan puolen saneeraukseen investointina määrärahaa vuodelle 2026.
Päätän hankkia Kuntalan vanhan osan 2.kerroksen työhuoneiden tasoitus – ja maalaustöihin Moniasennus JH:n tarjouksen mukaisesti tuntityönä 41,44 € /h (alv 0%) tuntiarvio 60 tuntia. Tuntisarvion mahdollinen ylitys sovittava erikseen tilaajan kanssa.