Kunnanvaltuusto, kokous 11.11.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Muut asiat

Perustelut

Muut mahdolliset asiat. 

Ehdotus

Merkitään tiedoksi esitykset ja aloitteet.

Päätös

Valtuutettu Kati Liikonen teki seuraavat esitykset: 

1) Kunnan selvitys biokaasun tuotannon liiketaloudellisista mahdollisuuksista Padasjoella yrittäjävetoisesti, koska sillä on mahdollisuudet luoda työtä ja yrittäjyyttä maaseutumaisella alueella toimivaan kuntaan esim. sähköautoja tehokkaammin.

2) Suomessa valmistetaan ruokaa monissa laitoskeittiöissä sellaisista ulkomaisista raaka-aineista, joiden tuottaminen Suomessa ei täytä edes lain vähimmäisvaatimuksia. Siksi ehdotin lähiruokaviikkoa Padasjoelle syksyisin julkisiin keittiöihin, jossa maatiloilla tuotetun ruuan lisäksi Päijänteen kalaa sekä mahdollisesti riistaa. Samalla nostetaan lähellä tuotettua ruokaa nykyistä tehokkaammin kuntamarkkinointiin, mikä tukee myös työtä, yrittäjyyttä ja kunnan elinvoimaisuutta.

3) Otetaan käyttöön Iin kunnan 50/50 -malli myös Padasjoelle energiansäästön nimissä. Malli tarkoittaa sitä, että jos esim koulu säästää energiaa vuoden aikana 7000 euron edestä, se palkitaan kunnan toimesta 50 %lla tuosta summasta, eli tässä esimerkissä 3500 eurolla, jonka koulu saa käyttää oman toimintansa kehittämiseksi.

Valtuutettu Mira Vilkman tiedusteli seuraavia asioita: 

Hammaslääkäritilanne

Joukkoliikenne

Kunnan markkinointi

Kunnan metsien hoitaminen

Asuntoyhtiöiden Tervaketo ja Leppälehto remontit sekä vuokra-asuntojen käyttöaste. 

Viranhaltijat sekä valtuutettu Jukka Kontra vastasivat Vilkmanin kysymyksiin. 

Varavaltuutettu Paula Mertsalmi korosti kuntakeskuksen elävöittämisen sekä nykyisten terveyspalvelujen säilyttämisen tärkeyttä.